Historia

Elämänkatsomustiedon historia

Suomessa on katsomusaineopetuksessa lähdetty tilanteesta, jossa kaikki ovat osallistuneet pakolliseen kristinuskon opetukseen. Uskonnonvapauslain voimaan tulon myötä vuonna 1923, ne jotka eivät kuuluneet siihen uskontokuntaan, jonka katsomuksen mukaista opetusta kouluissa annettiin, vapautettiin uskonnonopetuksesta.

Opetuksesta vapautetuille säädettiin pakollinen aine ”uskonnon historia ja siveysoppi”, jonka mukaisesti uskonnosta vapautetuille järjestettiin katsomusopetusta seitsemän vuosikymmentä ja vielä edelleenkin katsomusaineopetuksen rakenne on sama. Oppiaine sai uuden nimen vuonna 1957: ”uskontojen historia ja siveysoppi.”

Uskonnon historian ja siveysopin oppikirjat ja opetussuunnitelmat olivat selvästi uskonnollisia ja nimenomaan kristillisiä. Opetuksen tarkoitus oli selvästi olla uskontokeskeistä eikä uskonnottomia elämänkatsomuksia opetuksessa käsitelty. Vuonna 1978 Vapaa-ajattelijain liiton pääsihteeri Erkki Hartikainen teki kantelun Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeuskomitealle peruskoulun opetussuunnitelman mukaisesta uskontojen ja siveysopin opetuksesta ja uudistukset saivat tästä uutta vauhtia.

Vasta 1980 saatiin aikaiseksi ensimmäinen uskonnonhistorian oppimäärä, jolla ei ollut uskonnollista katsomuspohjaa. Vihdoin vuonna 1983 hyväksyttiin uudet koululait ja kouluhallitus antoi uskonnonhistoriatyöryhmälle tehtäväksi peruskoulun ja lukion elämänkatsomustiedon oppimäärän valmistelun. Elämänkatsomustieto tuli oppiaineeksi 1985. Oppiaineen sisältöä valmistellut työryhmä esitti oppiaineen nimeksi myös etiikkaa.

Elämänkatsomustiedon oppilasmäärät ovat ET:n kasvaneet opetuksen aloituksesta lähtien. Tämä tuo haasteita niin opettajien koulutukseen kuin opetusjärjestelyihin. Ala-asteella luokanopettajan pätevyyden saanut henkilö voi opettaa elämänkatsomustietoa, mutta ylä-asteella ja lukiossa pätevän opettajan tulee olla suorittanut elämänkatsomustiedon yliopisto-opintoja.

Erityisesti isoissa kaupungeissa on joskus jopa puolet luokan oppilaista elämänkatsomustiedon opetuksessa, kun taas pienimmissä kunnissa on usein yhdysluokkia (esim. luokkien 1-3 ja 4-6 oppilaat ovat omina ryhminään).

Lisäksi joissain pienemmissä kunnissa ei noudateta kunnolla nykyistä lainsäädäntöä, jonka perusteella uskontokuntiin kuulumattomat pitäisi automaattisesti ohjata elämänkatsomustiedon opiskeluun (käytännössä jokaisessa kunnassa pitäisi olla nykyään jo isot ET:n opetusryhmät). Opetusresurssien vähyyden takia pienet kunnat voivat pyrkiä välttämään ET:n opetusryhmien muodostumista ja tietoa elämänkatsomustiedon opiskelusta ei jaeta aina kuntien toimesta vanhemmille.

Lähteet:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Uskontotieto

Katsomusaineiden kehittämishaasteita-opettajakoulutuksen tutkinnonuudistuksen virittämää keskustelua, Arto Kallioniemi ja Eero Salmenkivi (toim.), Helsingin yliopiston soveltavan kasvatustieteen julkaisuja 279. Luvut 8 (Elämänkatsomustiedon opetuksen pitkän aikavälin kehitystehtävistä) ja 9 (Elämänkatsomustiedon kehkeytyminen).

http://www.feto.fi/ETn_historia.htm

http://fi.wikipedia.org/wiki/elämänkatsomustieto

Scroll Up