ET oppiaineena

Eero Salmenkiven teksti on julkaistu aiemmin Vapaa Ajattelija -lehdessä numero 2012/1.

ET koulukasvatuksen keskiössä

ET on uskonnottomien rinnakkaisaine uskonnolle. Opetussuunnitelman perusteiden mukaan ”katsomuksia, inhimillisiä käytäntöjä ja niitä koskevia merkityksiä pidetään yksilöiden, yhteisöjen ja kulttuuriperinnön vuorovaikutuksen tuloksina”, joten mitään yliluonnollisia voimia ei oppiaineessa oleteta todellisiksi. Näinhän ei toki – uskontoa lukuun ottamatta – tehdä muissakaan koulun oppiaineissa. Esimerkiksi kemiassa tai historiassa selitys, että asia tapahtui, koska jumala puutui ihmeen kautta tapahtumiin, ei ole hyväksyttävä vastaus. Siten ET ei lähtökohdiltaan eroa useimmista koulun oppiaineista. Uskontokuntiin kuulumattomuus ei myöskään sinänsä ole mikään katsomus, ja erilaisia uskonnottomia katsomuksia on monenlaisia, joten oppiaineessa ei ole opeteta mitään erityistä maailmankatsomusta. Tämän takia ja koska humanistiseen perinteeseen liittyvät eettiset ohjeet ovat hyvin yleispäteviä ja kaikille sopivia, oppiainetta on kehitetty yleiskasvatukselliseen suuntaan.

ET:ssä opetetaan katsomuksellista yleissivistystä ja hyvää elämää edistäviä taitoja, kuten toisen huomioon ottamista ja eettisen ajattelun taitoja. Jotta oppiaine ei muodostuisi oppilaiden aivopesuksi jonkinlaiseen tulkintaan nyky-Suomen arvomaailmasta, Suomen virallisesti hyväksymät kansainväliset eettiset periaatteet ovat oppiaineessa erityisen keskeisessä roolissa. Näistä ensisijaisena voi pitää ihmisoikeusetiikkaa – onhan ET itsekin tavallaan omantunnonvapauden ilmaus, joka sai kehitykselleen pontta Erkki Hartikaisen vuonna 1978 YK:lle tekemästä ihmisoikeuskantelusta. Muita periaatteita ovat demokratia, rauha ja suvaitsevaisuus. Vuoden 1994 opetussuunnitelman perusteista lähtien keskeiseen asemaan on noussut myös kestävä kehitys.

Koska ET:ssä opetetaan juuri niitä asioita, joihin Suomi on kansainvälisesti sitoutunut ja joita maassa on pidetty kasvatuksellisesti arvokkaimpina, ET:n opetus on hyvin lähellä opetussuunnitelman arvoperustan opettamista. Siten oppiainetta voi vähäisestä oppilasmäärästään huolimatta pitää maamme yleissivistävän koulutuksen kasvatuksellisesti keskeisimpänä oppiaineena.

ET:n opetus

ET:ssä ei siis opeteta mitään erityistä katsomusta tai perinnettä. ET:n tavoitteena on kehittää oppilaan omaa identiteettiä ja katsomusta. Tämä merkitsee lähtemistä oppilaan omasta maailmasta ja oppilaan oman arvoja ja asenteita koskevan pohdinnan herättämistä ja tukemista. Oppilaslähtöisyydessään ET edustaakin nykyaikaisen kasvatustieteen ja suomalaisen perusopetuksen parasta perinnettä.

Perusopetuksen alaluokilla oppilaan maailmasta lähteminen merkitsee arkipäivän ongelmien käsittelemistä keskustelun, tarinoiden ja pohdinnan keinoin. Kansainvälisesti tällaista pohtivaa arvo- ja asennekasvatusta on edustanut erityisesti ns. filosofiaa lapsille -liike. Siksi elämänkatsomustiedon opetuksella on myös alimmilla luokilla ollut läheinen suhde filosofointiin. Perusopetuksessa tämä ei tarkoita mitään filosofian perinteen muistiin painamista vaan avointa keskustelua ja pohdiskelua.

Perusopetuksen ylimmillä luokilla ja lukiossa mukaan tulee katsomuksellisen yleissivistyksen ja arvostelukyvyn laajentaminen perehtymällä erilaisiin katsomuksiin ja moraalipohdintoihin. Koska lukiossa filosofia on erillinen oppiaine, on ET:tä erityisesti 2003 opetussuunnitelman perusteissa profiloitu toisaalta nuoren omakohtaiseen elämänkatsomukselliseen etsintään, toisaalta erilaisiin kulttuurintutkimuksen alueisiin, kuten antropologiaan.

Opettajalle ET-keskustelujen johtaminen asettaa melko suuria vaatimuksia. Opettajan tulee olla avoin kuuntelemaan lasten ja nuorten mielipiteitä. Tämä avoimuus ei kuitenkaan merkitse sitä, että kaikki mielipiteet ovat yhtä hyviä. Niin keskustelussa kuin käytännön toiminnassakin toisia pitää kunnioittaa eikä heitä saa vahingoittaa. Opettajan tehtävänä on lapsen ja nuoren omista lähtökohdista saada hänet tunnistamaan opetussuunnitelman arvoperusta sekä ymmärtämään esimerkiksi suvaitsevaisuuden ja demokratian arvo ja niiden puolesta esitetyt perustelut. Koska ET:n opetusjärjestelyissä ja opettajien pätevyydessä on paljon parannettavaa, edellä mainitut ja opetussuunnitelmatasolla ilmeiset ET:n vahvuudet eivät valitettavasti aina toteudu oppiaineen opetuksessa käytännön tasolla.

Kirjoittaja FT Eero Salmenkivi toimii ET:n ja filosofian didaktiikan yliopistonlehtorina Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksessa.