Historia
Elämänkatsomustiedon historia
Suomen kouluissa ennen vuotta 1923 kaikki osallistuivat pakolliseen kristinuskon opetukseen. Uskonnonvapaus- ja kansakoululain myötä oppilaat, jotka eivät kuuluneet enemmistön uskontokuntaan, voitiin huoltajien pyynnöstä vapauttaa uskonnonopetuksesta.
Opetuksesta vapautetuille säädettiin 1923 pakollinen aine, ”uskonnon historia ja siveysoppi”, jota opetettiin, jos vähintään viidelle oppilaalle oli haettu vapautusta. Käytännössä opetusryhmiä syntyi vähän, ja yksittäisille uskonnosta pois jääville oppilaille oli muuta ohjattua toimintaa.
Oppiaineen uudeksi nimeksi tuli vuonna 1957 uskontojen historia ja siveysoppi. Nimenmuutoksesta huolimatta sen sisältö ja järjestäminen herättivät arvostellua. Aineen opetussuunnitelmat ja oppikirjat olivat selvästi uskonnollisia, evankelis-luterilaisia. Opetuksen tarkoitus oli selvästi olla uskontokeskeistä eikä uskonnottomia elämänkatsomuksia opetuksessa käsitelty.
Vuonna 1978 Vapaa-ajattelijain liiton pääsihteeri Erkki Hartikainen teki kantelun Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeuskomitealle peruskoulun opetussuunnitelman mukaisesta uskontojen ja siveysopin opetuksesta, ja uudistukset saivat tästä vauhtia.
Vuonna 1980 säädettiin ensimmäinen uskonnonhistorian oppimäärä, jolla ei ollut uskonnollista katsomuspohjaa. Vuonna 1983 hyväksyttiin uudet koululait ja kouluhallitus antoi työryhmälle tehtäväksi peruskoulun ja lukion elämänkatsomustiedon oppimäärän valmistelun. Oppiaineen sisältöä valmistellut työryhmä esitti oppiaineen nimeksi myös etiikkaa. Elämänkatsomustieto tuli oppiaineeksi syyslukukaudesta 1985 alkaen.
Elämänkatsomustiedon oppilasmäärät kasvoivat opetuksen aloituksesta lähtien vain vähitellen. Oppilaiden vanhempien oli edelleen pitänyt hakea vapautusta uskonnosta, eikä tietoa elämänkatsomustiedosta huoltajille aina ollut tarjolla. Eri syistä pienet koulut ja kunnat saattoivat pyrkiä välttämään ET:n opetusryhmien muodostumista; ET-opetukseen oikeutettujen oppilaiden huoltajille jopa suositeltiin uskonnonopetusta.
Kehitystä haittasi vielä 2000-luvullakin, että monissa kunnissa ei ole noudatettu lainsäädäntöä, jonka perusteella uskontokuntiin kuulumattomat pitäisi automaattisesti ohjata elämänkatsomustiedon opiskeluun. Näin ET jä paikoin vajaakäytölle. Lain perusteellahan miltei jokaisessa kunnassa olisi voinut olla jo varsin isoja ET:n opetusryhmiä.
Haasteista oli myös opetusjärjestelyissä, oppilaille tuli hyppytunteja ja ongelmia koulukyytien kanssa.
Opettajien täydennyskoulutusta järjestettiin, mutta ei riittävästi. Uusien opettajien koulutukseen tuli elämänkatsomustiedon peruskursseja ja sittemmin myös aineopintoja. Ala-asteella eli alakoulussa luokanopettajan pätevyyden saanut henkilö voi opettaa elämänkatsomustietoa, mutta yläkoulussa ja lukiossa pätevän opettajan tulee tätä nykyä olla suorittanut elämänkatsomustiedon yliopisto-opintoja. Aineenopettajan pääaine on yleensä joku muu.
Elämänkatsomustiedon oppilasmäärät ja -osuudet ovat kasvaneet 2000-luvulla ja erityisesti viime vuosina. Viimeinen virallinen tilasto on vuodelta 2018, mutta suoraan kunnista hankitut tiedot kertovat, että oppilaismäärät ovat viidessä vuodessa 2018-23 kasvaneet 40-50 prosenttia.
Helsingissä ET:n oppilasosuus on noin 30 % ja Espoossa ja Vantaalla noin 20 %. Helsingissä seitsemässä koulussa ET on suurin katsomusaine. Pienimmissä kunnissa ET-oppilaita on vähemmän. Usein saatetaan käyttää yhdysluokkaopetusta (esim. luokkien 1-3 ja 4-6 oppilaat ovat omina ryhminään), missä on sinänsä myös hyviä puolia.
Lähteet:
• https://www.oph.fi/fi/
• https://www.oph.fi/fi/
• http://fi.wikipedia.org/wiki/
• Filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajat: http://www.feto.fi/elamankatsomustieto/