Katsomusaineiden opetusta on uudistettava

Taustaa

Keväällä 2009 opetusministeri Henna Virkkunen asetti työryhmän valmistelemaan perusopetuksen uutta tuntijakoa. Työryhmän toimikausi päättyy 1.5.2010, jolloin valmiina pitäisi olla ehdotus uudeksi tuntijaoksi sekä määriteltynä opetuksen tavoitteet. Työryhmän puheenjohtajana toimii opetushallituksen pääjohtaja, Timo Lankinen.

Työryhmä joutuu varmasti ottamaan kantaa myös katsomusaineiden opetukseen. Katsomusaineiden opetus alkaa peruskoulussa jo ensimmäiseltä luokalta (esiopetuksessa on myös mahdollista osallistua elämänkatsomustietokasvatukseen), ja sitä on koko peruskoulun ajan vähintään tunti viikossa. Nykyisen lainsäädännön mukaan uskontokuntiin kuulumattomille opetetaan elämänkatsomustietoa, mutta vanhemmat voivat halutessaan ilmoittaa lapsensa myös enemmistön uskonnon opetukseen. Enemmistön uskonnon opetuksella tarkoitetaan käytännössä aina evankelis-luterilaisen uskonnon opetusta (Suomessa ei ole vielä sellaista kuntaa, jossa enemmistö oppilaista olisi jonkin muun uskontokunnan, kuin evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä). Elämänkatsomustietoa opiskelee tällä hetkellä noin 3% kaikista Suomen koululaisista. Määrä on hämmästyttävän pieni, sillä uskontokuntiin kuulumattomia koululaisia on noin 10-15% kaikista oppilaista.

Evankelis-luterilaiseen tai ortodoksiseen kirkkoon kuuluvat oppilaat joutuvat aina opiskelemaan uskontoa, he eivät saa opiskella elämänkatsomustietoa. Vähemmistöuskontoihin kuuluvat oppilaat saavat joko oman uskontonsa, evankelis-luterilaisen uskonnon tai elämänkatsomustiedon opetusta.

Katsomusaineiden opetuksen laadussa ja oppisisällöissä, opetuksen alkamisajankohdassa, sekä käytännön toteutuksessa on selkeitä ongelmakohtia, joihin toivottavasti opetushallituksen työryhmä löytää parannuksia.

Nykyisen tilanteen ongelmia

Oppilaiden jako jo ensimmäiseltä luokalta alkaen eri ryhmiin heidän (vanhempiensa) katsomuksen perusteella on eriarvoistavaa ja Suomen valtauskontoon kuulumattomien syrjintää. Erityisesti tämä on ongelma kouluissa, joissa on vain muutamia elämänkatsomustiedon tai vähemmistöuskontojen oppilaita. Pahin tilanne on silloin, kun koulussa on esimerkiksi vain yksi ET:n tai vähemmistöuskontojen oppilas ensimmäisellä luokalla. Oppilaan ihmetys ja harmi on suuri, kun hän joutuu erilleen muusta luokasta evankelis-luterilaisen uskonnon oppituntien ajaksi. Tätä ongelmaa ei onneksi enää esiinny suuremmissa kaupungeissa, eli siellä ET:n oppilasmäärät ovat jo riittävän suuret siihen, että joka luokalta löytyy useita ET:n opiskelijoita.
Helsingissä on ET:n oppilaita jo noin 11% kaikista oppilaista (katso: Suomen Kuvalehti: Elämänkatsomustiedon opetus kunnissa rempallaan).

Ongelmia aiheuttavat myös uskonnonharjoittamista sisältävät aamunavaukset ja juhlat, jolloin osa oppilaista voi olla osallistumatta kyseiseen tapahtumaan. Usein elämänkatsomustiedon sekä vähemmistöuskontojen oppilaat eivät osallistu esimerkiksi seurakunnan pitämiin uskonnollisiin aamunavauksiin, vaan heille järjestetään muuta ohjattua ohjelmaan tapahtuman ajaksi. Koulujen ei ole pakko järjestää uskonnollisia tilaisuuksia (laki ei myöskään kiellä niitä), ja isommissa kaupungeissa monet koulut ovatkin jo ottaneet linja, että aamunavaukset ja juhlat ovat yleiseettisiä.

Perusopetuslain mukaan vähemmistöuskontoa on opetettava, jos kolmen lapsen vanhemmat pyytävät kyseisen uskonnon opettamista. Tämä lain seurauksena Suomessa opetetaankin noin kymmentä eri uskontoa. Tietysti suurin opetettavien uskontojen kirjo on pääkaupunkiseudulla. Useiden eri katsomusaineiden opetus aiheuttaa runsaasti haasteita koulujen opettajille sekä kuntien taloudelle. Lisäksi pätevän opettajan löytäminen ei aina ole helppoa.

Kaikki kunnat eivät myöskään noudata perusopetuslakia, ja jättävät uskontokuntiin kuulumattomat sijoittamatta elämänkatsomustiedon opetukseen. Elämänkatsomustieto on ollut ensisijainen katsomusaine uskontokuntiin kuulumattomille jo vuodesta 2003, tätä ennen piti lain mukaan anoa vapautusta uskonnon opetuksesta. Tämä voikin selittää hieman ET:n oppilaiden vähäistä määrää, mutta ei kokonaan. Elämänkatsomustiedosta on myös huonosti tietoa saatavilla, ja kunnat eivät aina kerro riittävästi elämänkatsomustiedon oppisisällöistä koululaisten vanhemmille ensimmäiselle luokalle tulijoiden ”Tervetuloa kouluun” oppaissa.

Myös uskonnon opetussisällöt ovat ongelmallisia. Ongelmallisuus koskee sekä opettajia, että sellaisia lapsia, jotka olettavat kouluopetuksen antavan objektiivista tietoa eri asioista ja ilmiöistä. Evankelis-luterilaisen uskonnon opetus muuttuu kunnolla tietoperustaiseksi vasta yläluokilla, ja alaluokilla opetus sisältää runsaasti pelkkiä uskomuksia. Nämä uskomukset ovat ristiriidassa koulun muihin oppiaineisiin nähden. Esimerkiksi kirjassa Suuri Kertomus (Riitta Nisonen, Markku Pyysiäinen ja Markku Töllinen, WSOY 2005) kerrotaan ensimmäisen luokan oppilaille jo alkusivuilla, että: ”Jumala on luonut maailman ja pitää siitä huolta. Jumala on luonut ihmiset ja rakastaa meitä”. Vastaavia perustelemattomia väitteitä on uskonnon ala-asteen oppikirjoissa lukuisia. Se, esitetäänkö tällaiset väitteet tosiasioina vai uskontokunnan uskomuksina, jää opettajan vastuulle. Opettajien ammattiliiton eettisissä ohjeissa mainittu pyrkimys totuudellisuuteen opetuksessa jää toteutumatta uskonnon opetuksen osalta.

Mahdollisia ratkaisuja

Ratkaisuja katsomusaineiden opetuksen ongelmiin on useita. Katsomusaineiden opetus voitaisiin lopettaa kokonaan, jolloin tietoa uskonnoista opetettaisiin eri näkökulmista esimerkiksi historian, yhteiskuntaopin tai maantiedon tunneilla. Etiikan opetus integroituisi osittain esimerkiksi äidinkieleen, jossa nykyäänkin käsitellään paljon opettavaisia satuja. Uskonnolliset yhteisöt voisivat myös vapaasti opettaa omia jäseniään kouluajan ulkopuolella.

Katsomusaineiden opetus olisi myös mahdollista aloittaa vasta yläasteella, ja aineen valinnan voisi tehdä vapaaksi oppilaan kulttuuritaustasta riippumatta. Näin uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluva oppilas voisi halutessaan valita elämänkatsomustiedon, ja taas uskontokuntiin kuulumaton jonkin häntä kiinnostavan uskonnon.

Myös kaikille sopiva yhteinen oppiaine, esimerkiksi etiikka, filosofia, tai uskontotieto voisivat olla mahdollisia. Suomessa on kuitenkin jo olemassa kaikille sopiva katsomusaine, elämänkatsomustieto. et-opetus.fi:n etusivulla kuvataan elämänkatsomustietoa seuraavasti:

Elämänkatsomustieto (esiopetuksessa elämänkatsomustietokasvatus) on perustaltaan monitieteinen peruskoulun ja lukion katsomusaine, jossa opetuksen lähtökohtana on lapsen oma elämismaailma. Elämänkatsomustieto ei pohjaudu mihinkään yhteiskunnalliseen instituutioon tai katsomukseen, vaan siihen kuuluu aineksia filosofiasta, yhteiskunta-, uskonto- ja kulttuuritieteistä.

Kasvatuksellisten periaatteidensa ja opetussuunnitelmansa perusteella elämänkatsomustieto sopii kaikille lapsille, myös uskontokuntiin kuuluville.

Terveisin: et-opetus.fi -työryhmä