Elämänkatsomustieto vapaasti valittavaksi
Perusopetuksen tuntijakotyöryhmän on määrä esittää näkemyksensä uudeksi tuntijaoksi toukokuun alussa. Näkemyksiä ja erilaisia toiveita elämänkatsomustiedon tulevaisuudesta on annettu opetushallituksen keskustelujen kommenteissa sekä eri järjestöjen ja yksityishenkilöiden kannanotoissa.
Yksi mahdollinen tapa parantaa elämänkatsomustiedon asemaa olisi oppiaineen tekeminen vapaasti valittavaksi kaikille koululaisille. Nykyisen lainsäädännön mukaan evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvat eivät saa opiskella elämänkatsomustietoa lainkaan peruskoulussa tai lukiossa, kun taas uskontokuntiin kuulumattomat voivat valita vapaasti elämänkatsomustiedon ja enemmistön uskonnon väliltä. Vapaa valinta katsomusaineen suhteen on jo esiopetuksessa (uskontokasvatus tai elämänkatsomustietokasvatus) sekä aikuislukioissa. Miksi näin ei voisi olla myös peruskoulussa? Asialle on jo perustettu oma kannattajaryhmä facebookkiin: Oikeus ET-opetukseen ev. lut. kirkon jäsenille.
Elämänkatsomustiedon vapaasti valittavuutta ei ole juuri esiintynyt aiemmissa kannanotoissa, joten päätin lähettää oman näkemykseni perusopetuksen tuntijakotyöryhmälle.
Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon työryhmälle
Asia: Kannanotto elämänkatsomustiedon valinnaisuudesta
Liitteet: Elämänkatsomustieto – Tietopaketti esi- ja alakoululaisen vanhemmille.
Esite on vapaasti ladattavissa osoitteessa: http://www.et-opetus.fi/et/esittelymateriaalit
Elämänkatsomustiedon opetuksen nykyinen tilanne
Nykyisen lainsäädännön mukaan elämänkatsomustieto on uskontokuntiin kuulumattomien oletusarvoinen katsomusaine. Opetuksen järjestäjän tulisi sijoittaa uskontokuntiin kuulumattomat elämänkatsomustiedon opetukseen. Uskontokuntiin kuulumattomilla on kuitenkin oikeus valita enemmistön uskonto omaksi katsomusaineekseen, mutta tällöin vanhempien on erikseen ilmoitettava asiasta opetuksen järjestäjälle. Evankelis-luterilaiseen kirkkoon (enemmistön uskonto) kuuluvilla ei ole oikeutta osallistua elämänkatsomustiedon opetukseen, ainoastaan vähemmistöuskontojen oppilaat voivat valita elämänkatsomustiedon, mikäli heidän omaa uskontoa ei opeteta.
Ennen vuotta 2003 uskontokuntiin kuulumattomien piti erikseen anoa vapautusta uskonnon opetuksesta, minkä jälkeen vasta oli mahdollista päästä elämänkatsomustiedon opetukseen.
Esiopetuksessa valinta uskontokasvatuksen ja elämänkatsomustietokasvatuksen välillä on nykyään täysin vapaata, samoin aikuislukioissa uskontokuntiin kuuluvat voivat opiskella halutessaan elämänkatsomustietoa.
Huolimatta siitä, että elämänkatsomustiedon oppilasmäärät ovat kasvaneet oppiaineen koko olemassaolon ajan, ovat oppilasmäärät valtakunnallisesti edelleenkin pienet. Vain hieman alle 3% kaikista peruskoulun oppilaista opiskelee elämänkatsomustietoa. Toisaalta Helsingissä on jo kouluja, joissa yli neljäsosa oppilaista opiskelee elämänkatsomustietoa. Uskontokuntiin kuulumattomia koululaisia on tällä hetkellä arviolta n. 10-15% kaikista peruskoulun oppilaista. Yhteiskunnan maallistumisen myötä elämänkatsomustiedon opetukseen oikeutettujen oppilaiden määrä tulee varmasti kasvamaan tulevaisuudessa. Tämä arvio perustuu kastettujen osuuteen syntyneistä. Evankelis-luterilaiseen kirkkoon kastettujen osuus oli noin 87.1% vuonna 2002 syntyneistä ja vuonna 2009 enää 80.7%.
Syitä elämänkatsomustiedon pieniin oppilasmääriin löytyy useita. Oppiaineesta tiedotetaan huonosti ja jotkut kunnat noudattavat vanhaa lakia ja vaativat vanhemmilta ilmoituksen elämänkatsomustietoon pääsemiseksi. Niin sanottu ”kolmen oppilaan sääntö” tulkitaan koulukohtaiseksi eikä kuntakohtaiseksi. Opetusviranomaisten asenteet uskontokuntiin kuulumattomia kohtaan voivat olla syrjiviä ja opetusjärjestelyt voivat olla huonot (hyppytunnit, vaihtuvat opettajat, opetus eri kouluilla). Lisäksi koulun aloittavat oppilaat kokevat erottelun eri ryhmiin oppilaiden vanhempien kulttuuritaustan perusteella syrjivänä ja valitsevat herkästi uskonnon, jotta eivät eroaisi joukosta.
Ongelmia aiheuttavat myös uskonnolliset päivänavaukset ja koulun muut uskonnolliset tilaisuudet. Koulun järjestäessä yhden uskontokunnan tilaisuuksia on ryhmäpaineen takia niistä poisjättäytyminen erittäin vaikeaa. Oikeus olla osallistumatta uskonnon harjoittamiseen ei toteudu.
Mahdollisuuksia elämänkatsomustiedon aseman parantamiseksi
Elämänkatsomustiedon opetussisällöt ja opetusmenetelmät ovat poikkeuksellisen onnistuneita kansainvälisestikin mitaten. Elämänkatsomustieto yhdistää mm. monialaisesti eettistä pohdintaa, lasten ajattelutaitojen kehittämistä, erilaisiin katsomuksiin tutustumista sekä kansalaistaitoja tukevaa demokratiakasvatusta.
Elämänkatsomustieto sopisi peruskoulun oppiaineena kaikille koululaisille. Liitteenä olevassa elämänkatsomustiedon esitteessä käydään läpi elämänkatsomustiedon luokkien 1-5 opetussuunnitelman sisältöä.
Elämänkatsomustiedon valinnan tekeminen täysin vapaaksi
Elämänkatsomustiedon avaamisella uskontokuntiin kuuluville saavutettaisiin muitakin etuja. Koulujen ja opetusviranomaisten ei tarvitsisi enää käsitellä arkaluontoisia tietoja liittyen lasten jäsenyyteen eri uskontokunnissa. Viranomaisten mahdollisuus vältellä elämänkatsomustiedon opetuksen aloittamista ei enää onnistuisi, vaan vanhemmat saisivat tehdä valintansa ilman ulkoista painetta. Oppilasmäärien kasvun myötä elämänkatsomustiedon opetusmateriaalit sekä opetusjärjestelyt tulisivat paranemaan.
Koulunkäynnin aloittaminen on aina merkittävä kokemus pienelle lapselle. Erityisesti niissä kouluissa, joissa on vain muutamia elämänkatsomustiedon oppilaita, lasten erottelu eri ryhmiin on kasvatuksellisesti perustelematonta. Elämänkatsomustiedon oppilasmäärien kasvun myötä enemmistön uskonnon ja elämänkatsomustiedon ryhmäkokojen epäsymmetrisyys vähenisi.
Valinta katsomusaineen välillä voitaisiin tehdä samaan aikaan ja tapaan kuin tehdään kielivalintoja kolmannella luokalla.
Yksi katsomusaine – elämänkatsomustieto
Mikäli tuntijakotyöryhmä päätyy yhteisen katsomusaineen järjestämiseen peruskoulussa, tulisi tulevan katsomusaineen pohjautua elämänkatsomustietoon. Uskontotieto-niminen oppiaine johtaisi helposti siihen, että enemmistön uskonto määrittäisi liikaa oppiaineen sisältöä. Elämänkatsomustieto (tai katsomustieto tai etiikka ja filosofia) oppiaineen nimenä takaisi paremmin sen, että opetuksessa käytäisiin läpi eettisiä asioita sekä erilaisia katsomuksia monipuolisesti ja tietopohjaisesti.
Yhteisen katsomusaineen tarvetta perustellaan usein tarpeella saada kouluihin oppiaine, jossa käsiteltäisiin kulttuuri-, katsomus-, etiikka-, ja uskontosisältöisiä asioita yhdessä koko luokan kanssa. Uskonto/uskontotieto on kuitenkin näistä käsitteistä kaikkein kapein.
Erillisten katsomusaineiden opetuksen lopettaminen
Katsomusaineiden opetuksen lopettaminen olisi myös mahdollista. Tällöin elämänkatsomustiedon keskeiset opetussisällöt tulisi integroida muiden oppiaineiden opetukseen (erityisesti äidinkieleen, historiaan ja yhteiskuntaoppiin sekä ympäristö- ja luonnontietoon).
Timo T. Poranen
Elämänkatsomustiedon oppilasmäärät tasaisessa kasvussa
Taustaa
Elämänkatsomustiedosta tuli uskontokuntiin kuulumattomien katsomusaine vuonna 1985. Elämänkatsomustiedolla on siis takanaan pian jo 40 vuotta omaa historiaa Suomen kouluissa.
Nykyisen lainsäädännön mukaan elämänkatsomustieto on uskontokuntiin kuulumattomien oletusarvoinen katsomusaine. Opetuksen järjestäjän tulisi sijoittaa uskontokuntiin kuulumattomat automaattisesti elämänkatsomustiedon opetukseen. Uskontokuntiin kuulumattomilla on kuitenkin oikeus valita enemmistön uskonto omaksi katsomusaineekseen, mutta tällöin vanhempien on erikseen ilmoitettava asiasta opetuksen järjestäjälle.
Laki muuttui vasta vuonna 2003. Sitä ennen uskontokuntiin kuulumattomien piti erikseen anoa vapautusta uskonnon opetuksesta, minkä jälkeen vasta oli mahdollista päästä elämänkatsomustiedon opetukseen.
Elämänkatsomustiedon oppilasmäärät ovat edelleenkin pienet, vain hieman alle 3% kaikista peruskoulun oppilaista. Uskontokuntiin kuulumattomia koululaisia on arviolta n. 10-15% kaikista peruskoulun oppilaista. Tämä arvio perustuu kastettujen osuuteen syntyneistä. Evankelis-luterilaiseen kirkkoon kastettujen osuus oli noin 87.1% vuonna 2002 syntyneistä ja enää 82.5% vuonna 2008 syntyneistä (kts. Wikipedian artikkelia Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta).
Syitä elämänkatsomustiedon prosentuaalisesti pieniin oppilasmääriin löytyy useita. Mieleen tulevat mm. ongelmat perusopetuslain noudattamisessa, ongelmat tiedottamisessa, sekä imagolliset syyt.
Ongelmat perusopetuslain ja opetushallituksen ohjeiden noudattamisessa
Ehkä merkittävimpänä syynä on opetuksen järjestäjien haluttomuus noudattaa nykyistä perusopetuslakia. Perusopetuslain mukaan elämänkatsomustiedon opetuksen järjestämiseen kunnassa (opetuksen järjestäjän toimialueella) riittää se, että kunnan alueelta löytyy kolme opetukseen oikeutettua. Näin on todennäköisesti kaikkialla Suomessa. Kunnat eivät kuitenkaan noudata kaikkialla Suomessa perusopetuslakia ja opetushallituksen ohjeita, vaan jättävät sijoittamatta uskontokuntiin kuulumattomat elämänkatsomustietoon (kts. esimerkiksi Tampereen Vapaa-ajattelijoiden kirjelmää opetushallitukseen joulukuussa 2008). Toki osa vanhemmista haluaa lapsensa osallistuvan enemmistön uskonnon opetukseen, mutta tämä ei voi selittää kokonaan elämänkatsomustietoon oikeutettujen ja sitä opiskelevien oppilaiden lukumäärän suurta eroa.
Ongelmat tiedottamisessa ja oppiaineen imagossa
Erittäin harvassa ”tervetuloa kouluun” -oppaassa kerrotaan tarkemmin elämänkatsomustiedosta. Yleensä oppaissa siteerataan vaikeaselkoisia lakipykäliä ja mainitaan elämänkatsomustieto vain parilla lauseella. Tilanteessa, jossa vanhemmilla on mahdollisuus tehdä valintoja lapsen katsomusaineen opetuksen suhteen, olisi ensiarvoisen tärkeää, että koulut antaisivat kouluunilmoittautumisen yhteydessä riittävästi tietoa eri oppiaineiden sisällöistä.
Ehkäpä huonosta tiedottamisesta seuraa jonkinasteinen imagollinen ongelma? Uskonnon opetuksella on pitkä historia Suomessa, uskontoahan on opetettu jossain muodossa aina, kun Suomessa on ollut mahdollisuus käydä koulua. Useimmat koululaisten vanhemmista ovat siis opiskelleet itse uskontoa ja tämä voi (riippuen toki vanhempien koulukokemuksista) edesauttaa uskonnon valitsemista omien lasten katsomusaineeksi.
Aiemmin yhtenä elämänkatsomustiedon ongelmana oli hyvien oppikirjojen puute. Tätä ongelma ei enää ole, sillä jokaiselle luokka-asteelle on jo olemassa laadukkaita kirjoja. Lista nykyään käytössä olevista oppikirjoista löytyy et-opetus.fi -sivuston oppikirja-sivulta. Kirjoja löytyy tutustuttavaksi useimmista kirjastoista, ja jos ei löydy, voivat vanhemmat ehdottaa niiden tilaamista.
Myöskään elämänkatsomustiedon opetussisältöjen suhteen vanhemmilla ei pitäisi olla valintaongelmia (jos vain opetussuunnitelmien sisältöä tunnettaisiin paremmin!). Seuraavat ”avainsanat” on lainattu suoraan elämänkatsomustiedon opetussuunnitelmasta luokille 1-5:
- toisen kohtaaminen ja hänen asemaansa asettautuminen
- hyvä, oikea ja väärä, oikean ja väärän erottaminen, ihmisen hyvyys
- ystävyyden sisältö ja merkitys elämässä
- oikeudenmukaisuus, oikeudenmukaisuuden toteutuminen jokapäiväisessä elämässä, rikkaus ja köyhyys maailmassa
- ajattelun vapaus, uskonnon- ja elämänkatsomuksen vapaus, suvaitsevaisuus ja syrjintä
- hyvä elämä, arvo ja normi, vastuu ja vapaus elämässä
- kuka olen ja mitä osaan, elämänvaiheet ja toiveet
- erilaisia elämäntapoja, suvaitsevaisuus ja monikulttuurisuus
- suomalainen kulttuuri ja suomalaiset kulttuurivähemmistöt, maailman kulttuuriperintö
- elämänkatsomus, uskomus, luulo, tieto ja ymmärrys, erilaisia elämän- ja maailmankatsomuksia
- yhteiselämän perusteita, sääntö, sopimus, lupaus, luottamus, rehellisyys ja reiluus, kultainen sääntö
- lasten oikeudet, oikeus ja velvollisuus, ihmisoikeudet
- tasa-arvo ja rauha, demokratia, tulevaisuuden maailma
- etiikan perusteita, teon moraalinen oikeutus, teon tarkoitus ja seuraus, oman elämäni eettisiä ongelmia ja niiden ratkaisuja
Ehkä elämänkatsomustiedon oppilaiden pieni osuus peruskoulun koko oppilasmäärästä onkin vain seurausta yhteiskunnan ja asenteiden hitaasta muutoksesta? Eihän isot muutokset voikaan tapahtua yhdessä yössä, vaan asenteiden muutoksiin vaaditaan vuosikymmeniä.
Elämänkatsomustiedon oppilasmäärät
ET-opiskelijoiden osuus on kasvanut voimakkaasti vasta 2010-luvulla. Vuonna 2005 osuus oli 2,5 %, viisi vuotta myöhemmin 3,2 % ja 2015 jo yli 5 %. Vuoden 2020 osuus on ollut reilut 9 %, tarkka tilasto puuttuu toistaiseksi.
Tämän luvun vanhemmat tilastotiedot on saatu Tilastokeskukselta, uudemmat opetushallituksen Vipunen.fi-palvelusta.
Vuonna 2018 peruskoulun katsomusainevalinnat oli tehty seuraavasti luokkien 1-9 osalta.
- Kaikkiaan oppilaita luokilla 1-9 oli 550482.
- Evankelis-luterilaista uskontoa opiskeli 479337 oppilasta (n. 87,1 % ).
- Elämänkatsomustietoa opiskeli 42357 oppilasta (n. 7,7 %).
- Muita uskontoja opiskeli 24831 oppilasta (n. 4,5 %).
- Lisäksi oli katsomusaineiden kouluopetukseen osallistumattomia.
Elämänkatsomustieto on siis Suomen toiseksi suosituin katsomusaine.
Elämänkatsomustiedon oppilaiden määrä Suomen peruskouluissa vuosina 2010-2018 luokille 1-9; kymppiluokkien tietoja ei ole saatavilla.
Luokat 1-6:
- 2010: 11 109 oppilasta, 3,2 %
- 2012: 14 304 oppilasta, 4,1 %
- 2014: 18 597 oppilasta, 5,2 %
- 2016: 24 129 oppilasta, 6,6 %
- 2018: 31 524 oppilasta, 8,5 %
Luokat 7-9:
- 2010: 6 033 oppilasta, 3,2 %
- 2012: 6 537 oppilasta, 3,7 %
- 2014: 7 170 oppilasta, 4,1 %
- 2016: 8 763 oppilasta, 5,0 %
- 2018: 10 833 oppilasta, 6,0 %
Alla olevassa taulukossa esitetään elämänkatsomustiedon oppilasmäärät koko peruskoululle (Lk. 1-10), sekä alakoululle (Lk. 1-6) sekä yläkoululle (Lk. 7-10). Suluissa olevat luvut kertovat kaikkien oppilaiden lukumäärän kyseisillä luokilla. Oppilaiden lukumäärät on saatu tilastokeskuksen tilastoista.
Elämänkatsomustiedon oppilaiden määrä Suomen peruskouluissa vuosina 2003-2008.
| Vuosi 2008 | Lk. 1-10 | 15543 (547933) | Lk. 1-6 | 9486 (351095) | Lk. 7-10 | 6057 (196838) |
| Vuosi 2007 | Lk. 1-10 | 15006 (557763) | Lk. 1-6 | 9045 (357403) | Lk. 7-10 | 5961 (200361) |
| Vuosi 2006 | Lk. 1-10 | 14793 (565948) | Lk. 1-6 | 8985 (364902) | Lk. 7-10 | 5808 (201046) |
| Vuosi 2005 | Lk. 1-10 | 14397 (574105) | Lk. 1-6 | 8473 (372128) | Lk. 7-10 | 5924 (201977) |
| Vuosi 2004 | Lk. 1-10 | 14221 (580813) | Lk. 1-6 | 8456 (381785) | Lk. 7-10 | 5765 (199028) |
| Vuosi 2003 | Lk. 1-10 | 14056 (584980) | Lk. 1-6 | 8371 (387934) | Lk. 7-10 | 5685 (197046) |
Peruskoulun osalta oppilasmäärät ovat kasvaneet jatkuvasti vuodesta 2003. Todennäköisesti oppilasmäärät ovat kasvaneet koko elämänkatsomustiedon historian ajan, mutta tätä vanhempia tietoja ei löytynyt tilastokeskukselta. Vaikuttaa myös siltä, että ET:n oppilasmäärät tulevat jatkossakin kasvamaan, koska opetukseen oikeutettujen määrä kasvaa vuosi vuodelta kastettujen osuuden pienentyessä. Prosentuaalisina osuuksina kaikista peruskoulun oppilaista ET:n oppilasmäärät ovat kasvaneet seuraavasti:
2008: 15543 oppilasta (osuus kaikista oppilaista 2.83%)
2007: 15006 (2.69%)
2006: 14793 (2.61%)
2005: 14397 (2.51%)
2004: 14221 (2.45%)
2003: 14056 (2.40%)
Kolmen prosenttiyksikön raja rikkoutunee joko vuonna 2009 tai 2010.
Elämänkatsomustiedon oppilasmäärät vaihtelevat huomattavasti maantieteellisesti. Helsingissä elämänkatsomustietoa opiskelee noin. 11% kaikista oppilaista ja Helsingistä löytyy myös kouluja, joissa jopa neljännes oppilaista opiskelee elämänkatsomustietoa. Suomessa on kuitenkin alueita, joissa ei ole lainkaan elämänkatsomustieton opetusta!
Oppilasmäärien alueellinen jakautuminen
Elämänkatsomustietoa opiskeltiin vuonna 2008 eri maakunnissa seuraavasti (jaottelu perustuu tilastokeskuksen käyttämään aluejakoon, samoin maakuntien järjestys):
- Uusimaa: 9332 (6.6% kaikista maakunnan oppilaista)
- Varsinais-Suomi: 1234 (2.7%)
- Satakunta: 63 (0.28%)
- Kanta-Häme: 256 (1.4%)
- Pirkanmaa: 1264 (2.7%)
- Päijät-Häme: 346 (1.7%)
- Kymenlaakso: 241 (1.3%)
- Etelä-Karjala: 125 (0.97%)
- Etelä-Savo: 157 (1.0%)
- Pohjois-Savo: 271 (1.1%)
- Pohjois-Karjala: 329 (2.0%)
- Keski-Suomi: 502 (1.8%)
- Etelä-Pohjanmaa: 10 (0.05%)
- Pohjanmaa: 187 (1.0%)
- Keski-Pohjanmaa: 18 (0.2%)
- Pohjois-Pohjanmaa: 479 (1.0%)
- Kainuu: 76 (0.9%)
- Lappi: 263 (1.4%)
- Itä-Uusimaa: 390 (3.4%)
- Ahvenanmaa: 0 (0.0%)
Elämänkatsomustietoa opiskellaan eniten Uudellamaalla (6.6%), Varsinais-Suomessa (2.7%), Pirkanmaalla (2.7%) sekä Itä-Uudellamaalla (3.4%). Elämänkatsomustietoa ei opiskella lainkaan Ahvenanmaalla (0.0%). Erittäin vähän elämänkatsomustietoa opiskellaan Kainuussa (0.9%), Keski-Pohjanmaalla (0.2%), Etelä-Pohjanmaalla (0.05%), Etelä-Karjalassa (0.97%) ja Satakunnassa (0.28%).
Elämänkatsomustiedon oppilasmäärien suuri vaihtelu maakunnittain voi kertoa epätasa-arvoisesta tilanteesta opetusjärjestelyjen suhteen: Sijoittaako opetuksen järjestäjä uskontokuntiin kuulumattomat oletusarvoisesti elämänkatsomustiedon opetukseen? Tiedotetaanko ET:n opetusmahdollisuuksista lainkaan vanhemmille? Onko opetus keskitetty vain kasvukeskuksiin (jolloin ET:n opetuksen saaminen menee liian hankalaksi kuljetusten yms. seurauksena)? Löytyykö kaikkialle Suomeen päteviä ET:n opettajia?
Lääninhallitusten sekä opetushallituksen olisi ehkä tarpeen kartoittaa oman vastuualueensa tilanne elämänkatsomustiedon opetusjärjestelyiden suhteen. Näin voitaisiin varmistua siitä, että ET:n vähäiset oppilasmäärät osassa Suomea johtuvat todellakin siitä, että vanhemmat ovat ilmoittaneet lapsensa enemmistön uskonnon opetukseen, eikä huonosta tiedottamisesta, huonosti laadituista kouluunilmoittautumislomakkeista, opetusjärjestelyistä ja asenteista.
Lopuksi
Elämänkatsomustiedon oppilasmäärät ovat hitaassa, mutta varmassa kasvussa huolimatta siitä, että vain uskontokuntiin kuulumattomat, sekä vähemmistöuskontoihin kuuluvat mikäli heidän omaa uskontoaan ei opeteta, ovat oikeutettua elämänkatsomustiedon opetukseen. Mikäli elämänkatsomustiedon opetukseen oikeutettujen määrä myös kasvaisi (esimerkiksi tekemällä elämänkatsomustieto vapaasti valittavaksi myös uskontokuntiin kuuluville), tulisi oppilasmäärät kasvamaan nopeammin, ehkä jopa kymmeniin prosentteihin koko peruskoulun oppilasmäärästä.
Tilastojen valossa vaikuttaa valitettavasti siltä, että kaikki kunnat eivät huomioi uskontokuntiin kuulumattomien oikeuksia riittävästi. Vanhempien on myös tarpeen ottaa oma-aloitteisesti selvää eri katsomusaineiden opetussisällöistä ja, tarvittaessa, vaatia kouluja järjestämään laadukasta ET:n opetusta.
Timo T. Poranen
Virkkunen ehdottaa kaikille koululaisille uskontotietoa
Helsingin Sanomat uutisoi verkkolehdessään 12.7.2009, että opetusministeri Henna Virkkunen ehdottaa kouluihin kaikille yhteistä uskontotietoa. On totta, että kaikille koululaisille yhteinen katsomusaine voisi poistaa osan nykyisistä katsomusaineiden opetukseen liittyvistä ongelmista (katso et-opetus.fi:n blogia: Katsomusaineiden opetusta on uudistettava), mutta se voi luoda myös uusia ongelmia.
Ehdotus kaikille yhteisestä katsomusaineesta ei ole uusi. Esimerkiksi vuonna 2002 kansanedustaja Irina Krohn teki lakialoitteen uskonnon opetuksen muuttamisesta uskontotiedoksi. Aloite sai sekä myönteistä että kielteistä palautetta. Kritiikkiä esitti esimerkiksi Vapaa-ajattelijain liiton entinen puheenjohtaja, Erkki Hartikainen artikkelissan Irina Krohn vaatii kaikille pakollista uskonnonopetusta (Vapaa Ajattelija 2002/2). Hartikainen esitti, että kun Ruotsissa siirryttiin uskontotiedon opetukseen, siirryttiinkin käytännössä kaikille pakolliseen evankelis-luterilaisen uskonnon opetukseen.
Järjen ääni -lehdessä (2002/1, s.4-5), Pitäisikö katsomusoppiaineiden valinta olla vapaata? Juha Kukkonen esitti uhkakuvan siitä, että (evankelis-luterilainen) kirkko pyrkisi vaikuttamaan oppiaineen sisältöön omien ideologisten tavoitteidensa pohjalta:
Pääsyy tähän on se, että jos kirkon jäsenet saavat opiskella elämänkatsomustietoa, on varmaa, että kirkko ei jää sivusta seuraamaan, millaista opetusta aineessa annetaan kirkon jäsenille. Siten kirkko pyrkisi vaikuttamaan oppiaineen sisältöön (tosiasiassa kirkko on jo nyt vaikuttanut siihen).
Mahdollisen uskontotieto-oppiaineen ongelmat kiteytyvätkin siihen, mitä oppiaineen sisällöksi tulisi 2000-luvun monikulttuurisessa Suomessa.
Virkkusen ehdotus on jo saanut huomiota lehdissä ja muutama yhdistys on jo esittänyt omat kannanottonsa.
Suomen uskonnonopettajien liitto vastustaa yhteistä katsomusainetta (Suomen uskonnonopettajien liitto ei innostu Virkkusen ehdotuksesta, Yle verkkouutiset, 12.7.2009).
Suomen uskonnonopettajain liiton puheenjohtajan Hannu Koskisen mukaan opettajat pitävät hyvin vahvasti kiinni nykyisestä mallista, joka on syntynyt pitkien neuvottelujen tuloksena. Hänen mukaansa on tärkeää, että jokaisella oppilaalla on oikeus oman uskontonsa opetukseen.
Hannu Koskisen kannannotto on ymmärrettävä, mikäli ”oman uskonnon opetus” tulkitaan ihmisen perusoikeudeksi. Ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys, onko koululaitoksen velvollisuus opettaa eri uskontoja, ainakaan nykyisessä laajuudessa (vähintään 1h/viikko koko peruskoulun ajan). Uskonnon opetus voisi olla myös kotien tehtävä, ei yhteiskunnan. Mikäli oman uskonnon opetuksen saaminen on koululaisen perusoikeus, herää kysymys, pitäisikö jonkin poliittisen suuntauksen (”tunnustuksellisena” ja siinä laajuudessa, kuin nykyään opetetaan omaa uskontoa), tai ei-uskonnollisen uskomuksen (esim. homeopatia, astrologia) oppien opettaminen kuulua koulun tehtäviin?
Koskisen mukaan nykyinen uskonnon opetus sisältää edelleenkin hieman tunnustuksellista (ei tieto-pohjaista, uskonnon oppien mukaista) opetusta.
Koskinen muistuttaa, että uskonnonopetus on jo nykyisin suurimmaksi osaksi hyvin yleistä uskontotiedettä. Oppilaat tutustuvat laajasti eri uskontoihin ja niiden historiaan. Varsinaista tunnustuksellista opetusta on melko vähän.
Oman uskonnon opetuksen lopettamisen vastustamiselle on siis olemassa myös ideologisia perusteita. Onhan koulussa annettava uskonnon opetus yksi tapa ylläpitää kirkon suurta jäsenmäärää, tai ainakin hidastaa sen vähenemistä. Mikäli kouluopetuksen lähtökohtana on tarjota lapsen ikään sopivaa, mahdollisimman objektiivista tietoa ympäröivästä luonnosta ja kulttuurista, ei minkään oppiaineen, uskonnonkaan, opetus saisi sisältää tunnustuksellisia osia.
Suomen lukiolaisten liitto on esittänyt kannattavansa uskontotietoa. Kannanotossa kerrotaan mm. seuraavaa:
Uskontotieteellisessä ja kulttuurien eroja käsittelevässä opetuksessa pitäisi Suomen Lukiolaisten Liiton mielestä käsitellä uskontojen merkitystä ihmisille, erilaisten kulttuurien ja uskontojen syntyä ja niiden vaikutusta sekä historiaan että nykypäivään. Opetukseen pitäisi integroida myös erilaisten moraalikäsitysten ja eettisten kysymysten käsittelyä.
Vaikka kristillisillä arvoilla on suuri merkitys yhteiskunnassamme, ne eivät saisi kuitenkaan estää nuoria saamasta kokonaiskäsitystä maailman uskonnoista ja kulttuureista. Uskontotieteellinen ja kulttuurien eroja käsittelevä opetus lisää kulttuurien välistä ymmärrystä ja tasa-arvoa kansainvälisessä maassamme.
Suomen lukiolaisten liiton kannanotossa korostetaan uskontojen kulttuurillisen vaikutuksen, ja uskontojen syntyjen ymmärtämisen tärkeyttä yleissivistävässä opetuksessa. Heidän mukaansa myös kulttuurien eroja käsittelevä opetus lisäisi eri kulttuurien välistä ymmärrystä ja tasa-arvoa Suomessa.
Lukiolaisten liiton lausunnossa vaadittiin myös erilaisten moraalikäsitysten opettamista ja eettisten kysymysten pohdintaa. Peruskoulun ja lukion nykyisistä oppiaineista elämänkatsomustieto käsittelee näitä selvästi laajimmin. Lisäksi elämänkatsomustiedon opetus on objektiivista, eikä se ole sitoutunut mihinkään yksittäiseen katsomukseen tai ideologiaan.
Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtaja, Jussi K. Niemelä korostaa Huvudstadsbladetin haastattelussa (HBL, verkkolehti, 13.7.2009) tunnustuksellisuudesta seuraavia ongelmia:
Jussi K. Niemelä, ordförande för Fritänkarnas förbund, är emot förslaget även om han tycker att det är en bra idé.
– Problemet är att det är så svårt att förverkliga så att undervisningen inte blir religiöst konfessionell. Man måste vara säker på att det är objektiv undervisning, säger han.
Niemelä håller med om att en reform krävs eftersom den nuvarande modellen blir så dyr för samhället.
– Livsåskådning kunde vara frivilligt för alla. Religionen kunde integreras med samhällslära eller historia där den egentligen hör hemma, föreslår han.
Niemelä ottaa esille myös katsomusaineiden valinnaisuuden sekä uskonnon (tiedollisen, ei tunnustuksellisen) opetuksen integroimisen yhteiskuntaoppiin tai historiaan mahdollisina vaihtoehtoina katsomusaineiden opetusjärjestelyille.
Uutispäivä Demarin pääkirjoituksessa (15.7.2009) todetaan, että vakaumuksellinen uskonnon opetus pitäisi jäädä uskontokuntien omaksi tehtäväksi:
Helpointa olisi, että varsinainen vakaumuksellinen uskonnonopetus siirtyisi kirkon ja uskonokuntien tehtäväksi. Koulujen tehtäväksi jää siitä huolimatta edelleen suomalaisen kulttuuriperinnön ja yhteiskunnan arvopohjan opettaminen. Siinä yhteydessä uskonnon merkityksen sivuuttaminen ei liene mahdollista eikä viisastakaan, oltiin sitten mitä mieltä hyvänsä kaikkein korkeimman totuuden olemuksesta.
Mikäli Suomessa siirrytään kaikille yhteiseen uskontotiedon opetukseen, olisi tärkeää pitää opetettavien asioiden sisältö yleissivistävänä ja opetus objektiivisena. Mikäli uskontotieto saa oppisisältönsä suoraan evankelis-luterilaisen uskonnon nykyisistä opetussuunnitelmista, ei yhteinen katsomusaine ole kestävällä pohjalla.
Hieman hämmästystä herättää myös puhuminen pelkästään uskontotiedosta. Oppiaineen nimi voisi olla katsomusneutraali, eli esimerkiksi etiikka tai elämänkatsomustieto olisivat lähtökohdaltaan parempia nimiä. Maailmassahan on myös uskonnottomia katsomuksia. Tällöin ei olisi vaaraa juuttua yhden uskonnon esittelyyn, vaan opetussisältö tulisi katsomusneutraaliksi ja laajemmaksi.
Aiheesta on käyty vuoden sisällä jo kaksi TV-keskustelua, kuin ennakoiden Virkkusen ehdotusta:
- Toteutuuko uskonnonvapaus koulussa? YLE Teeman arkisto (pituus 20 minuuttia). Jussi K. Niemelä, Irina Krohn ja Hannu Koskinen keskustelevat Arno Kotron juontamassa Opettaja TV:ssä. 30.9.2008.
- Ykkösen aamu-tv, klo 9.35 Tarvitaanko uskonnonopetusta kouluissa? 4.4.2009. Paula Vasama (toiminnanjohtaja, Vapaa-ajattelijain liitto) ja Hannu Koskinen (puheenjohtaja, uskonnon opettajien liitto). Keskustelu alkaa noin 26 minuutin kohdalla ja loppuu noin 38 minuutin kohdalla (lähetys on jo poistettu YLE:n sivuilta).
Katsomusaineiden opetus tulee varmasti olemaan puheenaihe vielä pitkään, todennäköisesti myös mahdollisen uudistuksen jälkeenkin. Esimerkiksi filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajien liitto, FETO ry, ei ole vielä ilmaissut virallista kantaansa. Elämänkatsomustiedon opetuksen jatkumisen kannalta paras vaihtoehto olisi varmaankin katsomusaineiden valinnan tekeminen täysin vapaaksi, tai sitten elämänkatsomustiedon ottaminen lähtökohdaksi yhteisen oppiaineen opetussisältöjen ja tavoitteiden määrittelyssä.
Terveisin: et-opetus.fi -työryhmä
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.