Elämänkatsomustietoa alakoulussa VI
Elämänkatsomustieto jatkuu Lentävänniemen koulussa yhdeksän oppilaan voimin. Poislähteneen kutosen tilalle saan kaksi ekaluokkalaista.
Olen päättänyt syksyllä keskittyä filosofiaan ja sen kautta opsissa mainittuihin etiikan kysymyksiin:
- Hyvä, oikean ja väärän erottaminen.
- Hyvä elämä.
- Arvo ja normi, vastuu ja vapaus elämässä.
- Uskomus, luulo, tieto ja ymmärrys.
- Etiikan perusteita, teon moraalinen oikeutus, teon tarkoitus ja seuraus, oman elämän eettisiä ongelmia ja niiden ratkaisuja.
- Kertomuksia maailman synnystä.
Kuudes luokka
- Demokratia.
- Alustavasti maailmankuva, maailmankatsomus ja elämänkatsomus.
- Luonnollinen ja yliluonnollinen.
Viikolla 33 tapaan lapsia pienissä ryhmissä, sillä muut oppilaat menevät vuorotellen luokittain kirkkoon ja koulupäivä päättyy klo 13. Yritän järjestää laadukasta toimintaa.
Viikko 34 Tunti pidetään ulkona, jos sää sallii. Opettelemme toistemme nimiä ja leikimme hieman. Lapset kuljettavat vuorotellen toisiaan metsässä niin, että kuljetettavan silmät on peitetty. Lopuksi luen sadun. Toisella tunnilla pelaamme metsägolfia.
Viikko 35 Päivänavauksena Nälkäpäivä. Spr:ltä tulee materiaalia. Jatkamme ulkona. Teemme luontodiojen näyttelyn; tehdään ensin kaksi kehystä aaltopahvista, niiden väliin haetaan joku kaunis asia luonnosta ja liimataan kehykset yhteen.
Toisella tunnilla on luontopolku ”mikä ei kuulu joukkoon”. Kuljen edellä ja pudotan tavarat. Tulemme takaisin samaa tietä ja keskustelemme tavaroista ja keräämme ne pois. Tavaroita: tölkki, karkkipaperi, kreppari puussa, iso nappi, raha, käsine, koiran jätöspussi, Aku Ankka.
Viikko 36 Aiheena on Kuka sinä olet? Tehdään et-vihkoon sivu aiheesta ja esitellään se toisille. Toisella tunnilla aloitan Gaarderin kirjaa Sofian maailma. Keskustelemme kirjan esittämistä kysymyksistä. Luen kirjaa kursorisesti valikoiden kohtia, jotka avautuvat kolmos- ja kutosluokkalaisille.
Viikko 37 Mikä on myytti? Oppilaat saavat valita netistä (www.europeoftales.net) eri maiden myyttejä.
Toisella tunnilla jatkamme aina Sofian maailmaa.
Viikko 38 Maailman synty. Miten maailman uskotaan syntyneen, eri kulttuureiden näkemyksiä (Kalevala, intiaanit, viikingit, Raamattu). Miten maailma on oikeasti syntynyt?
Viikko 39 Empedokles jakoi maailman neljään elementtiin: maa, ilma, tuli, vesi. Vertaamme elementtejä ja mietimme, mihin niiden voima perustuu. Mikä on mahtavin ja miksi? Miksi elementit olivat entisaikaan tärkeitä?
Viikko 40 Päivänavaus A. Kivi
Miten syntyi ajatus atomista? Demokritoksen ajatuksia. Miksi legopalikat ovat nerokkaita leluja?
Satu Arjanne
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.