Tabletkoulun ET1- ja ET2-kurssit
Tabletkoulun lukion uuden opetussuunnitelman mukainen ET1-kurssi Maailmankatsomus ja kriittinen ajattelu (julkaistu 3/2016) on kirjoitettu nuorille ihmisille, joilla on avoin mieli. Haluamme nuorten kokevan elämänkatsomustiedon tärkeäksi. Tämän lisäksi toivomme opiskelijoiden oppivan uutta elämää varten sekä saavan eväitä ajattelulle ja elämänviisaudelle.
Kurssi sisältää modernin ja kiinnostavan sisällön lisäksi monipuolisia harjoituksia ja linkkejä. Opettajalle kurssipohjasta löytyy myös opettajan opas, opiskelijoiden arviointi- ja koetyökalu sekä koetehtäväpankki. Opiskelija saa kurssilta aineksia maailmankuvansa rakentamiseen ja kriittisen ajattelun taitoihin. Kirjan sisältöihin kuuluu muun muassa oman elämänkatsomuksen rakentuminen, erilaisiin elämänkatsomuksiin tutustuminen, eri oppiaineiden vaikutus opiskelijan maailmankuvan rakentumiseen, tieteellinen maailmankuva, kriittinen ajattelu ja ajankohtaiset medialukutaidon teemat. Tiedollisesta sisällöstä ja sen tasosta ei ole tingitty, mutta tieto on valikoitu mielekkäästi ja opiskelijalähtöisesti. Sarja antaa hyvät perusvalmiudet ja riittävästi harjoituksia myös elämänkatsomustiedon kirjoittajille. Kirja soveltuu sekä itsenäisille suorittajille että keskustelukeskeiseen ja toiminnalliseen oppituntityöskentelyyn.
Mielenkiintoiset ja pedagogiset laadukkaat harjoitukset vaihtelevat perustehtävistä kuten käsitteiden harjoitustehtävistä syventäviin tiedonhakutehtäviin, argumentointiharjoituksiin ja innostaviin esseekysymyksiin. Valmiit Quizlet-harjoitukset ja monivalintatestit sekä helpottavat opettajan työtä että innostavat pelillisyydellään opiskelijoita omatoimiseen harjoitteluun. Autenttiset esimerkit tutustuttavat opiskelijat erilaisiin ihmiskuviin ja konkretisoivat opiskelijalle hyvän elämän ulottuvuuksia. Kurssialusta toimii niin tietokoneella, läppärillä, tabletilla kuin älypuhelimella.
Tabletkoulun lukion uuden opetussuunnitelman ET2-kurssi Ihminen, identiteetti ja hyvä elämä (julkaistu 1/2016) jatkaa hyväksi havaitulla ja kiinnostavalla tavalla ET1-kurssin linjaa. Kurssin kantavana teemana on hyvän elämän rakentaminen.
Kurssi sisältää aineksia ja malleja, joiden avulla opiskelija itse rakentaa identiteettiään, elämänkatsomustaan ja omaa käsitystään hyvästä elämästä yhdessä toisten kanssa. Samalla harjoitellaan yhä tarpeellisempia dialogisen keskustelun, ajattelun ja argumentoinnin taitoja.
Monipuoliset harjoitukset ja kiinnostavat tekstit osoittavat, että elämänkatsomustieto on elävä ja tarpeellinen oppiaine. Elämyksellisissä kappaleissa sukelletaan ajankohtaisten teemojen, kuvien, uutisten, videoiden, linkkien ja monipuolisten tehtävien avulla pohtimaan kurssin sisältöjä kuten hyvää elämää, eettistä kehitystä sekä elämänhallintaa. Kurssi antaa eväitä opiskelijalle eri näkökulmien tarkasteluun. Kappaleissa pohditaan ajanmukaisesti muun muassa digiajan haasteita identiteetille sekä puretaan ennakkoluuloja, stereotypioita ja heimo-ajattelua. Kurssi on suunniteltu niin, että se käy yhtä hyvin sekä luokkahuoneopetukseen ryhmän kanssa että itsenäisen kurssin suoritukseen. Tätä materiaalia tekisi mieli tarjota ihan kaikille!
Oppikirjojen tekijät Antti Kajas, Heidi Meltovuo, Marja Oilinki ja Jani Tiirikainen ovat lukion elämänkatsomustiedon aineenopettajia, joille opiskelijan aktivoiminen ja opetuksen kehittäminen ovat sydämen asioita ja jotka ovat tehneet Tabletkoululle myös muun muassa lukion filosofian oppikirjoja.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.