Elämänkatsomustietoa alakoulussa II

Viikot 38-44

Jakson tavoitteet löytyvät useammastakin sisältöalueesta, esim. Ihmissuhteet ja moraalinen kasvu sekä Yhteisö.

Tavoitteita:

* suomalainen kulttuuri, suvaitsevaisuus.
* arvo ja normi, vastuu ja vapaus elämässä.
* lasten oikeudet, oikeus ja velvollisuus.
* etiikan perusteita, teon moraalinen oikeutus, teon tarkoitus ja seuraus, oman elämän eettisiä ongelmia ja niiden ratkaisuja.

Käsittelemme Kaari Utrion, Kaarina Helakisan ja Maikki Harjanteen kirjan Laps’ Suomen avulla lasten elämää Suomessa entisaikaan ja nyt. Menneitä aikoja verrataan nykyaikaan. Miten olot ovat kehittyneet? Millaisia oikeuksia ja velvollisuuksia lapsilla oli, millaisia on nyt. Mitä hyviä/ huonoja puolia oli lasten elämässä ennen verrattuna nykyaikaan?

Kahdelle vanhimman vuosiluokan oppilaalle annan tekstit monisteina. Heidän täytyy monisteiden avulla vastata tekstikysymyksiin.

Viikko 38 Maailman vaalein kansa, faktoja suomalaisista muinaisesta ajasta Venäjän vallan aikaan.

Viikko 39 Saunassa syntyneet, miten lapsia hoidettiin, mitä lapset sairastivat, lasten ravinto.

Viikko 40 Kureliivit, korsetit, lasten pukeutuminen, lelut.

Viikko 41 Lasten kasvatus.

Sisällytän tunteihin myös esim. Topeliuksen satuja (niistä kyllä löytää ei-uskonnollisiakin), esim. Muurahaisen käynti lääkärissä, Viisivuotiaan sankarilaulu, Pikku Ressu, Noorasta, joka ei tahtonut olla lapsi) ja vanhoja lastenlauluja. Pyrin siihen, että oppilaat pystyisivät faktojen lisäksi myös tunnetasolla samastumaan entisajan lasten elämään.

Kevennän tunteja niin, että lopputunnista askartelemme ”vanhaan malliin”. Teemme esim. pujottelutöitä, tikkuaskartelua ja paperitaittelua. Tikkuleikki (kasa tikkuja pöydällä, nostellaan varovasti erilleen) on myös perinneleikki.

Jälkimmäinen tunti kolmosten ja kutosen kanssa:

* Kokeilemme musteella kirjoittamista.
* Kootaan internetistä tietoa entisajan leluista ja tehdään tuloksista näyttely muille.
* Topeliuksen teksteistä/ vanhoista lastenlauluista esitys muille.
* sarjakuva jostakin vanhasta tarinasta.

Viikko 42 Syysloma

Viikko 43 Monikulttuurisuutta käsittelevä näyttely kaupunginkirjastossa

Viikko 44 Lapsuus entisajan Suomessa -teema jatkuu vielä yhden kerran

Jos minä istuisin tuntikehystyöryhmässä, siirtäisin kolmasluokkalaisten toisen tunnin viidesluokkalaisille. Monissa kouluissa on varmasti samanlainen sekaryhmä kuin minullakin. Nyt mennään vahvasti alkuopetuksen ehdoilla. Yritän tunnekasvatuksen ja toiminnallisuuden kautta saada aikaiseksi jotain ”aivotoimintaa”, mutta varsinaiseen pohdiskeluun ja filosofointiin pääsemme varsin harvoin. Jos toinen tunti olisi vain ylimmille luokille, olisi paljon helpompi vaihtaa ajatuksia ja harjoitella kunnon pohtimista. Eikä todellakaan olisi haitaksi, jos opekin hankkisi jotain koulutusta filosofointiin lasten kanssa:)

Satu Arjanne

Kokemuksia Prometheus-leiristä

Vuosittain noin tuhat nuorta käy Prometheus-leirin rippileirin sijasta tai sen rinnalla. Prometheus-leirien tavoitteena on rohkaista nuoria pohtimaan asioita, hahmottamaan ja kehittämään omaa elämänkatsomustaan, kunnioittamaan itseään ja muita sekä ottamaan vastuun itsestään ja maailmasta.

Ensimmäisen Prometheus-leirin järjesti vuonna 1989 Filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajat FETO ry. Nykyään leirien järjestämisestä vastaa Prometheus-leirin tuki ry.

Et-opetus.fi haastatteli kahta kesällä 2010 leireille osallistunutta nuorta.

Kerrotko hieman itsestäsi ja siitä, kuinka päädyit osallistumaan Prometheus-leirille.
Essi: Olen Essi ja käyn yhdeksättä luokkaa Tampereen klassillisessa koulussa. Olen luokaltani ainoa joka käy ET:n tunneilla. Sain tiedon Prometheus-leiristä, kun veljeni ja siskopuoleni kävivät kyseisen leirin. En kuulu kirkkoon, joten rippileirillä en olisi päässyt ripille. Niinpä tulin siihen tulokseen, että protuleiri olisi hyvä vaihtoehto, sisarustenkin kokemukset leiristä olivat olleet hyviä.
Rudolf: Nimeni on Rudolf, olen ysiluokalla Tampereen Steinerkoulussa, opiskelen ET:tä. Sain tietää Prometheusleiristä monelta taholta. Isältä, koulusta ja esitteistä. Olin heti kiinnostunut koska en halunnut rippileirille sen vahvan uskonnollisuuden vuoksi.

Millainen leirisi oli?
Rudolf: Leirini järjestettiin elokuun alussa Kustavissa Itätalossa. Leirillä oli 12 leiriläistä + 7 tiimiläistä. Suuri osa leiriläisistä oli ET:n opiskelijoita tai vaihtamassa ET:hen. Leiri ja sen ohjelma oli mielestäni loistavasti järjestetty
Essi: Ilmottauduin protuleirille Halslahteen 1.-8. elokuuta. Leiriläisiä oli 16, tiimiläisiä (ohjaajat ja apuohjaajat) seitsemän. Ainakin muutama lisäkseni opiskelee ET:tä, en tiedä kuinka moni.
Halslahden leirikeskus oli oikein viihtyisä ja tilava. Leiriläiset nukkuivat samassa tilassa, mikä vähensi yksityisyyttä, mutta muuten asiat sujuivat hyvin. Ruoka oli hyvää ja vesivessat sijaitsivat ulkorakennuksessa. 
Suihkuja ei ollut, vaan hiukset pestiin saunassa. Itse pystyin kumminkin sopeutumaan siihen hyvin. Saunalta pääsi mereen uimaan, rannalla oli pitkä puulaituri ja vesi oli uitavan lämmintä. Ylipäätänsä leirin järjestelyt olivat hyvät, ongelmia ei tullut juurikaan leiriviikon aikana.

Tiedätkö, aikooko moni leiriläisistä käydä myös rippileirin?
Rudolf: Yksi leiriläisistä oli jo käynyt rippileirin, ja yksi aikoi käydä muttei käynytkään. Useat ihmiset jotka ovat käyneet rippi- ja prometheusleirin ovat sanoneet, että protuleirillä on ollut kivempaa.
Essi: Muutama leiriläisistä oli käynyt rippileirin, suurin osa oli ilmottautunut vain protulle. Rippileirillä käyneet pitivät kuulemma molemmista, mutta hieman enemmän protusta. Monien mielestä protulla on myös rennompaa ja enemmän leikkejä, rippileirihän sisältää uskonnollisia oppitunteja. Osa kavereistani on valittanut siitä, kuinka omalla rippileirillä puolet ihmisistä ovat samasta koulusta. Protuleirille mennessä voi olla varma, ettei tunne ainakaan puolia ihmisistä, omalla leirilläni melkein kukaan ei tuntenut toisiaan.

Millaisia asioita leirillä käsiteltiin? Entä onko ET:n opetussisällöillä ja protuleirillä käsiteltävillä asioilla yhtäläisyyksiä tai eroja?
Essi: Jokaisella päivällä oli eri teema, johon liittyen keskusteltiin paljon. Teemoja oli esim. erilaisuus, päihteet, ihmissuhteet, yhteiskunta, maailmankuvat ja seksuaalisuus. ET:n tunneilla keskustellaan kyllä esim. yhteiskunnasta ja maailmankuvista, mutta täysin erilailla. Koulussa saadaan tietoa, kun taas protulla keskustellaan omista mielipiteistä, tiedoista ja näkemyksistä. 
Rudolf: Leirillä oli erilaisia teemapäiviä joilla käsiteltiin mm. uskontoja, kulttuureja, erilaisuutta, stereotypioita, päihteitä, lakeja ja tulevaisuuden suunnitelmia. ET:ssä käsiteltävät asiat ovat aika samoja kuin protulla, mutta mielestäni protulla asioita käsiteltiin hauskemmalla ja mielenkiintoisemmalla tavalla.

Mitä jäi päällimmäisenä mieleen leiristä? Mikä oli mieleenpainuvin leirikokemuksesi?
Rudolf: Kivointa leirillä oli kun sai leikkiä, mitä ei yleensä pääse tekemään. Kaikki keskustelut olivat mielenkiintoisia ja henkisesti kehittäviä.
Essi: Parhaiten leiristä jäi mieleen ihanat ihmiset ja syventävät keskustelut. Mieleenpainuvin kokemus oli kuitenkin raju ukkosmyrsky, joka koetteli leirikeskusta viimeisenä iltana. Itse pelästyin, kun salaman iskettyä johonkin lähettyville kuului pamaus, ja samassa menivät sähköt. Saimme kumminkin valot takaisin noin tunnin kuluttua, jolloin taivas oli jo selkeä.

Suosittelisitko Prometheus-leiriä ET:n opiskelijalle?
Essi: Suosittelisin protuleiriä ET:n opiskelijalle tai vaikka uskonnon opiskelijalle, tälle leirille voi tulla kuka tahansa. Itse sain leirillä uusia kavereita, kokemuksiä ja näkemyksiä, joita en unohda varmasti pitkään aikaan.
Rudolf: Suosittelisin protuleiriä sellaiselle joka ei usko Jumalaan, eikä välttämättömästi halua kirkkohäitä ja papin siunausta, mutta tahtoo rippileiriä vastaavan nuorten kesäleirin.

Kuinka aiot juhlistaa leirin päättymistä?
Rudolf: Suku/tuttava kutsujuhla leirin jälkeen.
Essi: Itse asiassa lähdin leiriltä surumielin, kun jouduin jättämään leiriläiset ja leirikeskuksen. Pidin kuitenkin samana iltana protujuhlat, joita voisi verrata rippijuhliin. 

Aiotko tulevaisuudessa apuohjaaksi Protu-leirille?
Essi: Sain protuleiristä mahtavat muistot, joista kiitän sekä leiriläisiä että apuohjaajia. Aion itse ensikesänä mennä apuohjaajaksi, lisäksi liityin Prometheus-leirin tuki ry:n.
Rudolf: Olen vähän miettinyt minkälaista apparinhomma olisi…

Elämänkatsomustietoa alakoulussa

Elämänkatsomustiedon opetukseen tuovat usein haastetta opetusryhmässä olevat eri-ikäiset oppilaat, tarve sovittaa opetus oman kunnan/koulun opetussuunnitelmiin sekä huomioida paikalliset olosuhteet ja kulttuuri. Tällä hetkellä alakoulussa yleisimmin käytössä olevat uudet oppikirjat, Miina, Ville ja vintiöt – elämänkatsomustieto ja Miina, Ville ja kulttuurin arvoitus, eivät vielä kata kokonaan valtakunnallisen opetussuunnitelman perusteissa mainittuja aihekokonaisuuksia. Kirjasarjaan onkin tulossa täydennystä lähivuosina!

Oppikirjat ovat (niin elämänkatsomustiedossa kuin muissakin oppiaineissa) ensisijassa opettajan tuki- ja apuvälineitä, niiden ei ole edes tarkoitus toimia ainoana lähdemateriaalina opetuksessa. Elämänkatsomustieto mahdollistaa myös irrottautumisen perinteisestä opettajajohtoisesta luennointitavasta oppilaita osallistaviin työskentelytapoihin. Erilaisten asioiden tekeminen ja keskustelu ovat keskeisiä työskentelytapoja ET:n opetuksessa.

et-opetus.fi-sivustolle tulee aina joskus palautetta opettajilta, jotka kysyvät vinkkejä opetusmateriaaleihin ja oppituntien suunnitteluun. Tässä on ensin muutama linkki opetusta tukeviin materiaaleihin:

• Helsingin yliopiston elämänkatsomustiedon didaktiikan opiskelijoiden tekemiä harjoitustöitä.
• Tampereen yliopiston elämänkatsomustiedon opiskelijoiden opetusideoita
• Opetushallituksen elämänkatsomustietoa perusopetuksen alaluokille -sivusto.
• Lista elämänkatsomustiedon oppikirjoista et-opetus.fi-sivustolla.
• YLE:n opettaja.tv: Ajattelen, siis olen

Pyysimme lisäksi tamperelaista luokanopettajaa, Satu Arjannetta Lentävänniemen koulusta kertomaan, kuinka hän opettaa elämänkatsomustietoa ja kuinka hän suunnittelee oppitunnit. Toivomme, että lukijat kertoisivat omissa kommenteissaan lisää hyviksi kokemistaan työskentelytavoista ja opetusideoistaan.

Terveisin: et-opetus.fi -työryhmä

Elämänkatsomustietoa alakoulussa

Elämänkatsomustietoa opetetaan alakoulussa usein ryhmälle, jossa on oppilaita kaikilta luokka-asteilta. Joillakin luokilla tunteja on yksi, joillakin kaksi viikossa, riippuen kunnan opetussuunnitelmasta. Tällöin on mielestäni järkevintä valita keskusaihe ja rakentaa siitä sopivia tunteja eri-ikäisille oppilaille.

Kokosin opetussuunnitelman keskeiset sisällöt ja poistin päällekkäisyydet. Tällainen lista syntyi luokille 1-5:

Ihmissuhteet ja moraalinen kasvu

• toisen kohtaaminen ja hänen asemaansa asettuminen
• hyvä, oikean ja väärän erottaminen
• ystävyyden merkitys elämässä
• hyvä elämä
• oikeudenmukaisuuden toteutuminen jokapäiväisessä elämässä, rikkaus ja köyhyys maail­massa
• ajattelun vapaus, uskonnon- ja elämänkatsomuksen vapaus, suvaitsevaisuus ja syrjintä
• arvo ja normi, vastuu ja vapaus elämässä.

Itsetuntemus ja kulttuuri-identiteetti

• Kuka olen ja mitä osaan
• toiveet
• erilaisia elämäntapoja
• suvaitsevaisuus ja monikulttuurisuus
• suomalainen kulttuuri, suomalaiset kulttuurivähemmistöt
• uskomus, luulo, tieto ja ymmärrys
• elämänvaiheet
• maailman kulttuuriperintö
• elämänkatsomus, erilaisia elämän- ja maailmankatsomuksia.

Yhteisö ja ihmisoikeudet

• Yhteiselämän perusteita, luottamus, rehellisyys ja reiluus, kultainen sääntö
• lasten oikeudet, oikeus ja velvollisuus, ihmisoikeudet
• tasa-arvo ja rauha, demokratia, tulevaisuuden maailma
• etiikan perusteita, teon moraalinen oikeutus, teon tarkoitus ja seuraus
• oman elämän eetti­siä ongelmia ja niiden ratkaisuja.

Ihminen ja maailma

• Ympäristö ja luonto, eloton ja elävä, kauneus luonnossa
• elämän synty ja kehitys, maa ja maailmakaikkeus, elämän erilaisia muotoja, syntymä, elämä ja kuolema luonnossa
• kertomuksia maailman synnystä
• luonnon tulevaisuus ja kestävä kehitys, erilaiset aikakäsitykset ja niiden merkitys ihmisen elämässä
• luonnon tulevaisuus ja kestävä kehitys
• maailmanperintö ja ympäristö

Kuudennen luokan suunnitelmassa onkin jo uusia asioita, mutta ops on siis luokille 6-9! Kannattaa hieman tarkistella yläkoulun opetussuunnitelmaa ja olla yhteydessä yläkoulun et-opeen, ettei tule liikaa päällekkäisyyksiä.
Kansalaisuus ja hyvä yhteiskunta

• Demokratia
• kestävä kehitys.

Katsomusten maailma

• Katsomusten historiaa, katsomusvapaus
• alustavasti maailmankuva, maailmankatsomus ja elämänkatsomus
• luonnollinen ja yliluonnollinen
• uskonto ja uskonnottomuus.

Kulttuuri

• Kulttuuri ja luonto
• suomalainen kulttuuri, suvaitsevaisuus.

Etiikka ja hyvä elämä

• Monikulttuurisuus eettisenä kysymyksenä alustavasti.

Tulevaisuus

• Maailmanperintö.

Lentävänniemen koulussa Tampereella et-ryhmä on seuraavanlainen: ekaluokkalaisia kaksi, tokaluokkalaisia kaksi, kaksi kolmasluokkalaista, yksi vitonen ja yksi kutonen. Kaksi vuosiviikkotuntia on luokka-asteilla kolme ja kuusi. Tyttöjä on neljä, poikia neljä. Tunnit ovat motivoivasti perjantaina klo 13-15, koska myös ortodoksiopettaja tulee silloin kouluumme…

Olen opettanut et:tä vasta muutaman vuoden. Oppiaineen oppikirjoja en tunne, koska kaikki kouluni materiaalit ovat ikivanhoja ja huonokuntoisia, eikä niihin tee mieli tarttua. Keväällä ostin kirjat Miina, Ville ja vintiöt sekä Miina, Ville ja kulttuurin arvoitus (Opetushallituksen kustantamaa materiaalia).

Syyslukukaudella tulen tarvitsemaan seuraavia kirjoja:

• Kaari Utrio: Laps Suomen
• Äiti, mitä minä tekisin, ikivanha askarteluopas
• Joku vanha suomalainen satukirja, vaikkapa Topeliusta
• Maailman lapset, Unicef
• Nuorten lakikirja, Talentum

Koulussani on runsaasti pelejä, niitä tarvitsen varmasti myös.

Jos kaunis kesä jatkuu, pidän kaksi ensimmäistä kertaa tunnit ulkona. Teemme asioita, jotka liittyvät Sisältöalueeseen Ihminen ja maailma sekä Ihmissuhteet.

Viikko 33 Menemme koulun lähimetsään mukana kynät. Jokainen oppilas saa pahvikiekon, ”cd:n”. Hajaannumme hieman ja kymmenisen minuuttia jokaisen pitää kuunnella luontoa ja kirjoittaa äänet cd:lle. Kokoonnumme yhteen ja esitämme cd:t toisillemme.
Sen jälkeen otamme jokaisesta kuvan jossain lapsen itse valitsemassa mieleisessä luontopaikassa. Jälkimmäisellä tunnilla, jossa on siis mukana vain kaksi kolmasluokkalaista ja yksi kutonen, tulostamme kuvat ja sommittelemme et-luokkaan ”facebookin”.

Viikko 34 Jaan lapset pareittain. Jokainen pari saa metrin mittaisen langan. He asettavat sen metsään valitsemaansa kohtaan ja keksivät lankaa seuraavan tarinan. Esim. Olipa kerran pieni metsähiiri, joka pujahti esiin kolostaan… Parit esittävät tarinat toisilleen. Jälkimmäisellä tunnilla pelaamme metsägolfia.

Viikko 35 Tarkastelemme facebookia. Jokainen tekee kuvansa yhteyteen pienen kirjallisen koosteen itsestään. Jos ekaluokkalaiset eivät osaa kirjoittaa, minun täytyy toimia kirjurina! Jaan et-vihot. Valitsemme kanteen kivat kuvat ja kiinnitämme ne. Teemme vihkoon minä-sivun, jota täytyy täydentää kotona. Siinä kysytään vanhempien ja isovanhempien syntymäpaikkoja ja ammatteja.
Toisella tunnilla opettelemme sukuun liittyviä käsitteitä (täti, eno jne.) ja pelaamme Hullunkurisia perheitä. Näin aloittelen opsin kohtia ”Kuka olen, mitä osaan” sekä ”Suomalainen kulttuuri”.

Viikko 36 Teemme retken Amurin työläismuseoon.

Viikko 37 Käsittelemme sukumonisteita. Etsimme syntymäpaikkoja kartasta. Nimet ja ammatit herättävät varmaan keskustelua. On myös mielenkiintoista kuulla, onko joku ominaisuus ollut vahvasti perinnöllinen. Ainakin isompien kanssa teemme muistiinpanot museoretkestä ja samaa työstän jälkimmäisellä tunnilla.

Päivänavauksista

Koulussani joka kuukauden ensimmäisenä perjantaina on seurakunnan päivänavaus juhlasalissa ja minä pidän silloin päivänavauksen et:läisille. Syyskuussa aion käsitellä yrittäjyyttä, lokakuussa Aleksis Kiveä, marraskuussa ruotsalaisuuden päivää ja joulukuussa lapsen oikeuksia.

Tuukka Tomperin haastattelu

Haastattelu on julkaistu alunperin et-opetus.fi-sivustolla vuonna 2009, josta se on siirretty tähän blogiin elokuussa 2010.

Terveisin: et-opetus.fi -työryhmä

Mikä on elämänkatsomustiedon merkitys suomalaisessa koulujärjestelmässä? Millaista on ET-opettajan arki, ja millaisia ovat elämänkatsomustiedon opiskelijat? Muun muassa näistä asioista et-opetus.fi keskusteli Tampereen yliopiston kasvatustieteiden laitoksella toimivan tutkijan ja elämänkatsomustiedon moniottelijan Tuukka Tomperin kanssa.

Tomperilla on yli kymmenen vuoden kokemus elämänkatsomustiedon (ET) ja filosofian opettajana toimimisesta ja ET:n oppikirjojen ja opetussuunnitelman parissa työskentelystä. Tomperin oma kiinnostus elämänkatsomustietoon kumpusi ensin filosofian opinnoista ja myöhemmin konkreettisesta opetustyöstä Tampereen aikuislukiossa. – Aikuislukiossa valinnanvapaus uskonnon ja elämänkatsomustiedon opiskelun välillä toi oppitunneille motivoituneita ihmisiä. Erityisesti nuorilla kiinnostus ET:n käsittelemiin aiheisiin kulkee myös usein käsi kädessä yhteiskunnallisen aktiivisuuden heräämisen kanssa, Tomperi kertoo. Elämänkatsomustiedon aihepiireihin kuuluvat perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmien mukaan mm. ihmissuhteiden, hyvän elämän, yhteiskunnan ja moraalisten kysymysten käsitteleminen.

Elämänkatsomustiedon oppilaslähtöisyyden ja teemojen vuoksi aine keskustelee enemmän oppilaan kanssa ja tukee näin myös oppijoiden yhteiskunnallisten osallistumismuotojen kehittymistä eteenpäin. Tomperin mukaan elämänkatsomustiedon eräs tärkeimmistä lähtökohdista on oppilaan ymmärtäminen itsenäisesti ajattelevana ja toimivana subjektina. Opetuksessa huomioidaan yksittäisten oppilaiden pedagogiset tarpeet, eikä pyritä sovittamaan kaikkia samaan, ennalta määriteltyyn muottiin. – Elämänkatsomustieto on pedagogisena oppiaineena aina palvelemassa oppilaan tarpeita, toisin kuin uskontokuntiin kuuluville tarjottava opetus, joka tuntuu edelleen lähtevän enemmän uskonnon perinteen ja sen tarpeiden palvelemisesta, Tomperi toteaa. Oppilaan huomioiminen katsomuksellisesti neutraalissa oppimistilanteessa onkin Tomperin mukaan eräs elämänkatsomustiedon merkityksellisimmistä ulottuvuuksista.

Elämänkatsomustietoa opettavat kouluissa sekä luokanopettajat että aineenopettajat. Aineenopettajilla on usein enemmän liikkumatilaa toteuttaa omia näkemyksiään ET:n aihesisältöjen toteuttamisessa, vaikka aine itsessään onkin usein eräänlaisena heittopussina opettajien välillä. Monissa kouluissa katsomuksenvapautta ja uskonnottomuutta pidetään Tomperin mukaan myös edelleen ‘mörkönä’, mikä saattaa heijastua myös välinpitämättömänä suhtautumisena uskonnottomien tarpeisiin ja laissa määriteltyihin oikeuksiin. Usein elämänkatsomustiedon opettaja voikin joutua pitämään uskonnottomien puolia jäädä pois esimerkiksi kirkkovuoden tapahtumista tai tunnustuksellista aamunavauksista. Vaikeimmissa tapauksissa tilanteet voivat kärjistyä ristiriidoiksi kristillistä perinnettä itsestäänselvänä pitävien opettajien ja ‘omistaan’ huolehtivien ET-opettajien välillä. – Asiat kuitenkin edistyvät lopulta vain ihmisten kautta. Niinpä sanon aina, että kunhan joka koulussa olisi edes yksi elämänkatsomustietoon perehtynyt opettaja, joka on kiinnostunut aineen opettamisesta ja osaa ottaa tässäkin asiassa huomioon oppilaiden erilaisuuden ja moniarvoisuuden, paljon olisi jo saavutettu, Tomperi alleviivaa.

Tomperi ei kannata uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen yhdistämistä yhteisen uskontotiedon nimikkeen alle. Sekä kansainväliset esimerkit että Suomessa kuullut keskustelunavaukset antavat olettaa, että uskontotietona opetetut sisällöt ovat usein evankelisluterilaisen näkemyksen mukaisia – tai niitä mahdollisimman vähän haastavia. – Edellinen opetussuunnitelman uudistustyö tehtiin virkamiestyönä suljettujen ovien takana. Pian aloitettava uudistus täytyy nostaa laajaan julkiseen keskusteluun, eikä sitä voida jättää pelkkien institutionaalisten lausuntokierrosten varaan, Tomperi painottaa. Uudistuksessa tullaan ottamaan syvemmällä tasolla kantaa myös uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetukseen, ja julkisella, avoimella keskustelulla on mahdollista välttää virkamiestahojen ja kirkon harvainvallan käyttö uudistuksen periaatteellisissa kysymyksissä.

Elämänkatsomustietoa opiskelevien vanhemmat ja joskus opettajatkin kohtaavat saatavilla olevan informaation niukkuuden yllättävän usein. Eräs tapa koota ja keskittää saatavilla olevaa materiaalia ja opetusresursseja on Internet ja erityisesti web. Tuukka Tomperi näkee et-opetus.fi:n kaltaisten sivustojen merkityksen vanhempien ja opettajien solmukohtana saatavilla olevaan informaatioon. Webin, ja erityisesti sosiaalisen median tarjoamia mahdollisuuksia voitaisiin ottaa Tomperin mukaan käyttöön myös luokkahuoneissa. Elämänkatsomustiedon oppisisältöjen yhdistäminen esimerkiksi mediakasvatuksen aihekokonaisuuksiin saa Tomperilta myös kannatusta.

Lopuksi Tomperi peräänkuuluttaa arkitodellisuuteen suhteutettuja tilastoja ja median valppautta suomalaisen katsomusopetuksen tilan uutisoinnissa. Vaikka mediassa ja keskusteluissa viitataan aina kulloiseenkin uusimpaan tilastoon luterilaiseen kirkkoon kuuluvien määrästä Suomessa (tällä hetkellä yli 81%), ei tämä tilasto vielä riitä argumentiksi katsomusopetuksesta puhuttaessa. Olennaista on yksittäisten koulujen ja oppilasryhmien tilanne. Joissakin tilanteissa luterilaisten opetettavien osuus on lähes 100% oppilaista, toisissa vain hieman yli 50%. Mediassa pidetäänkin yllä eräänlaista kansallista yhtenäismyyttiä, jonka avulla voidaan poliittisessa päätöksenteossa perustella katsomusopetuksen opetussuunnitelman kehittämistä. – Lopulta kyse on siitä, että kaikille oppilaille on tarjottava mahdollisuus laadukkaaseen opetukseen. Paras keino tähän on se, että uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetus avataan toisilleen vaihtoehtoisiksi valinnoiksi oppilaan katsomustaustasta riippumatta, kiteyttää Tomperi.

Opetuskokeilu kodin ja koulun yhteistyöstä

Opiskelen luokanopettajaksi Itä-Suomen yliopiston Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksella, ja vuonna 2008 tein kandidaatin työni luokanopettajien suhteesta elämänkatsomustietoon. Minulla ei ollut minkäänlaista aiempaa kosketuspohjaa kyseiseen oppiaineeseen, ja ehkä juuri siksi halusin tutkia sitä syvemmin.

Lähdin rakentamaan pro gradu -työtäni samaisen oppiaineen ympärille, ensi alkuun ajatuksenani tutkia vanhempien ajatuksia elämänkatsomustiedosta. Tuntui kuitenkin, etten välttämättä saisi henkilökohtaisesti aiheesta tarpeeksi irti. Ideointi graduohjaajani kanssa osoittautui hedelmälliseksi – hän oli juuri tarkastamassa Raili Lehtolaisen väitöskirjaa nimeltä Keltaista ja kimaltavaa, joka käsittelee kodin ja koulun yhteyden rakentamista uusilla toimintatavoilla. Yksinkertaistettuna Lehtolainen oli rakentanut kodin ja koulun yhteistyötä tukevan toimintamallin, jossa koulussa tapahtuva oppiminen perustui vanhempien ja isovanhempien kodeissa yhdessä lasten kanssa rakentamille esityksille ja pohdinnoille.

Päätin rakentaa Lehtolaisen mallia mukaillen oman elämänkatsomustiedon opetuskokeilun Savonlinnan normaalikoulun elämänkatsomustiedon oppilaille ja heidän vanhemmilleen. Tutkimuksen tarkoituksena oli pyrkiä rakentamaan toimiva elämänkatsomustiedon opetuksen malli, jossa yhdistyvät luontevasti elämänkatsomustiedon opetuksen tavoitteet opetussuunnitelmassa, kodin ja koulun yhteistyö, multi-age-näkökulma ja ympäristökasvatus. Ryhmä tarjosi mielenkiintoisen tutkimuskohteen, sillä et-oppilaita oli viideltä eri luokka-asteelta yhteensä kymmenen.

Tähän mennessä oppilaat olivat usein opiskelleet rajatusti oman luokka-asteensa asioita. Pohdin, olisiko kuitenkin mahdollista, että eri-ikäiset oppilaat käsittelisivät samoja teemoja yhtä aikaa. Tutkiessani mahdollista yhteistä teemaa käsiteltäväksi nousi ympäristökasvatus. Elämänkatsomustiedon opetussuunnitelmassa ympäristökasvatus näkyy osana keskeisiä sisältöjä (mm. luokat 1-5, Ihminen ja maailma, luokat 6-9 Tulevaisuus) ja tuntui, että se olisi luonteva ottaa yhteiseksi aiheeksi kun luodaan yhteyttä kodin ja koulun välille.

Pidin oppitunteja neljän viikon aikana tunnin viikossa. Aikaa rajasivat mm. omat opiskelukiireet, ja kokeilua olisi selvästi ollut hyvä tehdä kauemmin. Lähetin joka viikko lasten mukana kirjeen kotiin, jossa pyysin vanhempia keskustelemaan ja kertomaan jostain aihepiiristä, jota käsiteltäisiin seuraavan viikon tunnilla. Pidin tärkeänä, että olin myös itse mukana tarinoimassa, joten jokaiseen kirjeeseen liitin oman muistoni käsiteltävästä aiheesta. Osa vanhemmista osallistui vahvasti, osalle taas kokeilun idea saattoi jäädä etäiseksi jo kielimuurin takia.

Olin valmistautunut käymään läpi esimerkiksi ympäristön käsitettä aika perinpohjaisesti, mutta totesin, että lapsilla on aiheesta erittäin hyvät pohjatiedot. Ns. teorian sijasta pääpaino tunneilla olikin sillä, että lapset kertoivat ja kuuntelivat vanhempien lähettämiä tarinoita, joista sitten nostin ylös opetettavia käsitteitä. Temaattisesti tunnit jakautuivat siten, että liikuimme menneestä tulevaisuuteen. Ensimmäisen tunnin jälkeen pyysin vanhemmilta kirjeitse muistoja ja kokemuksia siitä, millainen oli lapsuuden ympäristö ja miten nykyinen elinympäristö eroaa siitä. Tätä aihetta olimme sivunneet ensimmäisellä tunnilla, kun pohdimme ympäristön käsitettä ja sen muutoksia. Toisella tunnilla kuuntelimme tarinoita ja jatkoimme edelleen muutoksien pohdintaa – mikä on huono muutos ympäristössä, miksi se on ”huono muutos”? Pitäisikö ympäristöä jotenkin suojella ja miksi?

Seuraavaksi pyysin vanhemmilta tarinoita siitä, millaista oli entisajan kierrätys, tai puhuttiinko kierrätyksestä tai ympäristönsuojelusta perheissä tai kouluissa ylipäänsä. Tutustuimme vanhempien tarinoihin ja sen pohjalta kiersimme tutkimassa, miten Savonlinnan Normaalikoulu kierrättää, ja onko esimerkiksi oppilailla vaikuttamismahdollisuuksia. Puhuimme mm. tuunauksesta ja kestävästä kehityksestä, ja tämän kautta pyrin luomaan aasinsiltaa seuraavalle tunnille, jolla käsiteltiin ympäristömme tulevaisuutta. Viimeisellä tunnilla käsittelimme tulevaisuudennäkymiä ja toiveita, ja tällöin pyysin oppilaita pohtimaan ryhmissä, millainen olisi ihanteellinen koulu- ja kaupunkiympäristö ja mitä sen saavuttamiseksi voisi tehdä.

Seikka, joka eniten harmittaa on se, että yhteys vanhempiin jäi niin etäiseksi. Olisi ollut hyvä ajan kanssa vaikka tavata vanhemmat ja kertoa kokeilusta kasvotusten, kun nyt kommunikointi jäi kirjeitten varaan. Oli vaikeaa seurata menevätkö kirjeet kotiin asti, kun kaikki oppilaat eivät olleet samalla luokalla. Kokeilun aikana huomasi selvästi miten lyhyt aika onkaan tunti viikossa, etenkin jos haluaisi luoda parempaa yhteyttä kodin ja koulun välille.

Itselläni tämä toimi hyvänä opetusharjoitteluna ja innosti tutkimaan graduni teoriaosan aiheita kuten ympäristökasvatusta ja yhdysluokkaopetusta, joihin muuten en välttämättä olisi tutustunut syvemmin. Multi-age -tyyppistä ryhmää on etenkin aloittelevan opettajan varsin haasteellista ohjata, sillä tietenkin pyrkimyksenä on tarjota haasteellisia aiheita, mutta kuitenkin siten, että nuoremmatkin pysyisivät kärryillä. Tutustuttuani multi-ageen kokeiluni jälkeen syvemmin, olen tullut toteamaan, että opetus voisi olla virikkeellisempää ja vähemmän opettajajohtoista kuin tavallisessa luokkahuoneopetuksessa. Tässä tapauksessa itselläni oli kuitenkin selkeä rooli luokan vetäjänä. Varmasti myös lapsilta veisi jonkin aikaa totuttautua erilaiseen toimintamalliin ja yhdessä työskentelyyn, jos opetus on aiemmin ollut hyvin eriytettyä. Nyt minulla oli tehtävänä myös ns. kuppikuntien hajottaminen ja luokan yhteisöllisyyden rakentaminen, mikä ei sekään ollut helppoa, kun en tuntenut oppilaita kovin hyvin.

Epäkohdista huolimatta tällainen malli tuntui sopivan elämänkatsomustiedon opetukseen loistavasti jo esimerkiksi siinä, että ympäristökasvatus tarjoaa pohjan käsitellä et:n teemoja. Tarinoiden kuuntelu ja keskustelu niistä ovat hyviä et:n opetusmenetelmiä, lapset selvästi käsittelivät näitä aiheita mielellään. Tulen varmasti jatkamaan myös tulevassa ammatissani kyseisten teemojen parissa työskentelyä!

Noora Malkavaara, tuleva luokanopettaja

Elämänkatsomustieto vapaasti valittavaksi

Perusopetuksen tuntijakotyöryhmän on määrä esittää näkemyksensä uudeksi tuntijaoksi toukokuun alussa. Näkemyksiä ja erilaisia toiveita elämänkatsomustiedon tulevaisuudesta on annettu opetushallituksen keskustelujen kommenteissa sekä eri järjestöjen ja yksityishenkilöiden kannanotoissa.

Yksi mahdollinen tapa parantaa elämänkatsomustiedon asemaa olisi oppiaineen tekeminen vapaasti valittavaksi kaikille koululaisille. Nykyisen lainsäädännön mukaan evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvat eivät saa opiskella elämänkatsomustietoa lainkaan peruskoulussa tai lukiossa, kun taas uskontokuntiin kuulumattomat voivat valita vapaasti elämänkatsomustiedon ja enemmistön uskonnon väliltä. Vapaa valinta katsomusaineen suhteen on jo esiopetuksessa (uskontokasvatus tai elämänkatsomustietokasvatus) sekä aikuislukioissa. Miksi näin ei voisi olla myös peruskoulussa? Asialle on jo perustettu oma kannattajaryhmä facebookkiin: Oikeus ET-opetukseen ev. lut. kirkon jäsenille.

Elämänkatsomustiedon vapaasti valittavuutta ei ole juuri esiintynyt aiemmissa kannanotoissa, joten päätin lähettää oman näkemykseni perusopetuksen tuntijakotyöryhmälle.

Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon työryhmälle

Asia: Kannanotto elämänkatsomustiedon valinnaisuudesta

Liitteet: Elämänkatsomustieto – Tietopaketti esi- ja alakoululaisen vanhemmille.

Esite on vapaasti ladattavissa osoitteessa: http://www.et-opetus.fi/et/esittelymateriaalit

Elämänkatsomustiedon opetuksen nykyinen tilanne

Nykyisen lainsäädännön mukaan elämänkatsomustieto on uskontokuntiin kuulumattomien oletusarvoinen katsomusaine. Opetuksen järjestäjän tulisi sijoittaa uskontokuntiin kuulumattomat elämänkatsomustiedon opetukseen. Uskontokuntiin kuulumattomilla on kuitenkin oikeus valita enemmistön uskonto omaksi katsomusaineekseen, mutta tällöin vanhempien on erikseen ilmoitettava asiasta opetuksen järjestäjälle. Evankelis-luterilaiseen kirkkoon (enemmistön uskonto) kuuluvilla ei ole oikeutta osallistua elämänkatsomustiedon opetukseen, ainoastaan vähemmistöuskontojen oppilaat voivat valita elämänkatsomustiedon, mikäli heidän omaa uskontoa ei opeteta.

Ennen vuotta 2003 uskontokuntiin kuulumattomien piti erikseen anoa vapautusta uskonnon opetuksesta, minkä jälkeen vasta oli mahdollista päästä elämänkatsomustiedon opetukseen.

Esiopetuksessa valinta uskontokasvatuksen ja elämänkatsomustietokasvatuksen välillä on nykyään täysin vapaata, samoin aikuislukioissa uskontokuntiin kuuluvat voivat opiskella halutessaan elämänkatsomustietoa.

Huolimatta siitä, että elämänkatsomustiedon oppilasmäärät ovat kasvaneet oppiaineen koko olemassaolon ajan, ovat oppilasmäärät valtakunnallisesti edelleenkin pienet. Vain hieman alle 3% kaikista peruskoulun oppilaista opiskelee elämänkatsomustietoa. Toisaalta Helsingissä on jo kouluja, joissa yli neljäsosa oppilaista opiskelee elämänkatsomustietoa. Uskontokuntiin kuulumattomia koululaisia on tällä hetkellä arviolta n. 10-15% kaikista peruskoulun oppilaista. Yhteiskunnan maallistumisen myötä elämänkatsomustiedon opetukseen oikeutettujen oppilaiden määrä tulee varmasti kasvamaan tulevaisuudessa. Tämä arvio perustuu kastettujen osuuteen syntyneistä. Evankelis-luterilaiseen kirkkoon kastettujen osuus oli noin 87.1% vuonna 2002 syntyneistä ja vuonna 2009 enää 80.7%.

Syitä elämänkatsomustiedon pieniin oppilasmääriin löytyy useita. Oppiaineesta tiedotetaan huonosti ja jotkut kunnat noudattavat vanhaa lakia ja vaativat vanhemmilta ilmoituksen elämänkatsomustietoon pääsemiseksi. Niin sanottu ”kolmen oppilaan sääntö” tulkitaan koulukohtaiseksi eikä kuntakohtaiseksi. Opetusviranomaisten asenteet uskontokuntiin kuulumattomia kohtaan voivat olla syrjiviä ja opetusjärjestelyt voivat olla huonot (hyppytunnit, vaihtuvat opettajat, opetus eri kouluilla). Lisäksi koulun aloittavat oppilaat kokevat erottelun eri ryhmiin oppilaiden vanhempien kulttuuritaustan perusteella syrjivänä ja valitsevat herkästi uskonnon, jotta eivät eroaisi joukosta.

Ongelmia aiheuttavat myös uskonnolliset päivänavaukset ja koulun muut uskonnolliset tilaisuudet. Koulun järjestäessä yhden uskontokunnan tilaisuuksia on ryhmäpaineen takia niistä poisjättäytyminen erittäin vaikeaa. Oikeus olla osallistumatta uskonnon harjoittamiseen ei toteudu.

Mahdollisuuksia elämänkatsomustiedon aseman parantamiseksi

Elämänkatsomustiedon opetussisällöt ja opetusmenetelmät ovat poikkeuksellisen onnistuneita kansainvälisestikin mitaten. Elämänkatsomustieto yhdistää mm. monialaisesti eettistä pohdintaa, lasten ajattelutaitojen kehittämistä, erilaisiin katsomuksiin tutustumista sekä kansalaistaitoja tukevaa demokratiakasvatusta.

Elämänkatsomustieto sopisi peruskoulun oppiaineena kaikille koululaisille. Liitteenä olevassa elämänkatsomustiedon esitteessä käydään läpi elämänkatsomustiedon luokkien 1-5 opetussuunnitelman sisältöä.

Elämänkatsomustiedon valinnan tekeminen täysin vapaaksi

Nykyisen lainsäädännön keskeinen epäkohta on elämänkatsomustiedon opetukseen pääsemisen estäminen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvilta peruskoululaisilta. Ainoastaan erottamalla oppilas kirkosta tai eroamalla itse vanhempien luvalla on mahdollista päästä elämänkatsomustiedon opetukseen. Elämänkatsomustiedon tekeminen vapaasti valittavaksi kaikille koululaisille lisäisi rekisteröityihin uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluvien valinnanvapautta. Näin vanhemmat voisivat itse määrittää, mikä on kodin tosiasiallinen katsomusperinne. Tämä valinnanvapaus on jo aikuislukiossa sekä esiopetuksessa.

Elämänkatsomustiedon avaamisella uskontokuntiin kuuluville saavutettaisiin muitakin etuja. Koulujen ja opetusviranomaisten ei tarvitsisi enää käsitellä arkaluontoisia tietoja liittyen lasten jäsenyyteen eri uskontokunnissa. Viranomaisten mahdollisuus vältellä elämänkatsomustiedon opetuksen aloittamista ei enää onnistuisi, vaan vanhemmat saisivat tehdä valintansa ilman ulkoista painetta. Oppilasmäärien kasvun myötä elämänkatsomustiedon opetusmateriaalit sekä opetusjärjestelyt tulisivat paranemaan.

Koulunkäynnin aloittaminen on aina merkittävä kokemus pienelle lapselle. Erityisesti niissä kouluissa, joissa on vain muutamia elämänkatsomustiedon oppilaita, lasten erottelu eri ryhmiin on kasvatuksellisesti perustelematonta. Elämänkatsomustiedon oppilasmäärien kasvun myötä enemmistön uskonnon ja elämänkatsomustiedon ryhmäkokojen epäsymmetrisyys vähenisi.

Valinta katsomusaineen välillä voitaisiin tehdä samaan aikaan ja tapaan kuin tehdään kielivalintoja kolmannella luokalla.

Yksi katsomusaine – elämänkatsomustieto

Mikäli tuntijakotyöryhmä päätyy yhteisen katsomusaineen järjestämiseen peruskoulussa, tulisi tulevan katsomusaineen pohjautua elämänkatsomustietoon. Uskontotieto-niminen oppiaine johtaisi helposti siihen, että enemmistön uskonto määrittäisi liikaa oppiaineen sisältöä. Elämänkatsomustieto (tai katsomustieto tai etiikka ja filosofia) oppiaineen nimenä takaisi paremmin sen, että opetuksessa käytäisiin läpi eettisiä asioita sekä erilaisia katsomuksia monipuolisesti ja tietopohjaisesti.

Yhteisen katsomusaineen tarvetta perustellaan usein tarpeella saada kouluihin oppiaine, jossa käsiteltäisiin kulttuuri-, katsomus-, etiikka-, ja uskontosisältöisiä asioita yhdessä koko luokan kanssa. Uskonto/uskontotieto on kuitenkin näistä käsitteistä kaikkein kapein.

Erillisten katsomusaineiden opetuksen lopettaminen

Katsomusaineiden opetuksen lopettaminen olisi myös mahdollista. Tällöin elämänkatsomustiedon keskeiset opetussisällöt tulisi integroida muiden oppiaineiden opetukseen (erityisesti äidinkieleen, historiaan ja yhteiskuntaoppiin sekä ympäristö- ja luonnontietoon).

Timo T. Poranen

Elämänkatsomustiedon oppilasmäärät tasaisessa kasvussa

Taustaa

Elämänkatsomustiedosta tuli uskontokuntiin kuulumattomien katsomusaine vuonna 1985. Elämänkatsomustiedolla on siis takanaan pian jo 40 vuotta omaa historiaa Suomen kouluissa.

Nykyisen lainsäädännön mukaan elämänkatsomustieto on uskontokuntiin kuulumattomien oletusarvoinen katsomusaine. Opetuksen järjestäjän tulisi sijoittaa uskontokuntiin kuulumattomat automaattisesti elämänkatsomustiedon opetukseen. Uskontokuntiin kuulumattomilla on kuitenkin oikeus valita enemmistön uskonto omaksi katsomusaineekseen, mutta tällöin vanhempien on erikseen ilmoitettava asiasta opetuksen järjestäjälle.

Laki muuttui vasta vuonna 2003. Sitä ennen uskontokuntiin kuulumattomien piti erikseen anoa vapautusta uskonnon opetuksesta, minkä jälkeen vasta oli mahdollista päästä elämänkatsomustiedon opetukseen.

Elämänkatsomustiedon oppilasmäärät ovat edelleenkin pienet, vain hieman alle 3% kaikista peruskoulun oppilaista. Uskontokuntiin kuulumattomia koululaisia on arviolta n. 10-15% kaikista peruskoulun oppilaista. Tämä arvio perustuu kastettujen osuuteen syntyneistä. Evankelis-luterilaiseen kirkkoon kastettujen osuus oli noin 87.1% vuonna 2002 syntyneistä ja enää 82.5% vuonna 2008 syntyneistä (kts. Wikipedian artikkelia Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta).

Syitä elämänkatsomustiedon prosentuaalisesti pieniin oppilasmääriin löytyy useita. Mieleen tulevat mm. ongelmat perusopetuslain noudattamisessa, ongelmat tiedottamisessa, sekä imagolliset syyt.

Ongelmat perusopetuslain ja opetushallituksen ohjeiden noudattamisessa

Ehkä merkittävimpänä syynä on opetuksen järjestäjien haluttomuus noudattaa nykyistä perusopetuslakia. Perusopetuslain mukaan elämänkatsomustiedon opetuksen järjestämiseen kunnassa (opetuksen järjestäjän toimialueella) riittää se, että kunnan alueelta löytyy kolme opetukseen oikeutettua. Näin on todennäköisesti kaikkialla Suomessa. Kunnat eivät kuitenkaan noudata kaikkialla Suomessa perusopetuslakia ja opetushallituksen ohjeita, vaan jättävät sijoittamatta uskontokuntiin kuulumattomat elämänkatsomustietoon (kts. esimerkiksi Tampereen Vapaa-ajattelijoiden kirjelmää opetushallitukseen joulukuussa 2008). Toki osa vanhemmista haluaa lapsensa osallistuvan enemmistön uskonnon opetukseen, mutta tämä ei voi selittää kokonaan elämänkatsomustietoon oikeutettujen ja sitä opiskelevien oppilaiden lukumäärän suurta eroa.

Ongelmat tiedottamisessa ja oppiaineen imagossa

Erittäin harvassa ”tervetuloa kouluun” -oppaassa kerrotaan tarkemmin elämänkatsomustiedosta. Yleensä oppaissa siteerataan vaikeaselkoisia lakipykäliä ja mainitaan elämänkatsomustieto vain parilla lauseella. Tilanteessa, jossa vanhemmilla on mahdollisuus tehdä valintoja lapsen katsomusaineen opetuksen suhteen, olisi ensiarvoisen tärkeää, että koulut antaisivat kouluunilmoittautumisen yhteydessä riittävästi tietoa eri oppiaineiden sisällöistä.

Ehkäpä huonosta tiedottamisesta seuraa jonkinasteinen imagollinen ongelma? Uskonnon opetuksella on pitkä historia Suomessa, uskontoahan on opetettu jossain muodossa aina, kun Suomessa on ollut mahdollisuus käydä koulua. Useimmat koululaisten vanhemmista ovat siis opiskelleet itse uskontoa ja tämä voi (riippuen toki vanhempien koulukokemuksista) edesauttaa uskonnon valitsemista omien lasten katsomusaineeksi.

Aiemmin yhtenä elämänkatsomustiedon ongelmana oli hyvien oppikirjojen puute. Tätä ongelma ei enää ole, sillä jokaiselle luokka-asteelle on jo olemassa laadukkaita kirjoja. Lista nykyään käytössä olevista oppikirjoista löytyy et-opetus.fi -sivuston oppikirja-sivulta. Kirjoja löytyy tutustuttavaksi useimmista kirjastoista, ja jos ei löydy, voivat vanhemmat ehdottaa niiden tilaamista.

Myöskään elämänkatsomustiedon opetussisältöjen suhteen vanhemmilla ei pitäisi olla valintaongelmia (jos vain opetussuunnitelmien sisältöä tunnettaisiin paremmin!). Seuraavat ”avainsanat” on lainattu suoraan elämänkatsomustiedon opetussuunnitelmasta luokille 1-5:

• toisen kohtaaminen ja hänen asemaansa asettautuminen
• hyvä, oikea ja väärä, oikean ja väärän erottaminen, ihmisen hyvyys
• ystävyyden sisältö ja merkitys elämässä
• oikeudenmukaisuus, oikeudenmukaisuuden toteutuminen jokapäiväisessä elämässä, rikkaus ja köyhyys maailmassa
• ajattelun vapaus, uskonnon- ja elämänkatsomuksen vapaus, suvaitsevaisuus ja syrjintä
• hyvä elämä, arvo ja normi, vastuu ja vapaus elämässä
• kuka olen ja mitä osaan, elämänvaiheet ja toiveet
• erilaisia elämäntapoja, suvaitsevaisuus ja monikulttuurisuus
• suomalainen kulttuuri ja suomalaiset kulttuurivähemmistöt, maailman kulttuuriperintö
• elämänkatsomus, uskomus, luulo, tieto ja ymmärrys, erilaisia elämän- ja maailmankatsomuksia
• yhteiselämän perusteita, sääntö, sopimus, lupaus, luottamus, rehellisyys ja reiluus, kultainen sääntö
• lasten oikeudet, oikeus ja velvollisuus, ihmisoikeudet
• tasa-arvo ja rauha, demokratia, tulevaisuuden maailma
• etiikan perusteita, teon moraalinen oikeutus, teon tarkoitus ja seuraus, oman elämäni eettisiä ongelmia ja niiden ratkaisuja

Ehkä elämänkatsomustiedon oppilaiden pieni osuus peruskoulun koko oppilasmäärästä onkin vain seurausta yhteiskunnan ja asenteiden hitaasta muutoksesta? Eihän isot muutokset voikaan tapahtua yhdessä yössä, vaan asenteiden muutoksiin vaaditaan vuosikymmeniä.

Elämänkatsomustiedon oppilasmäärät

ET-opiskelijoiden osuus on kasvanut voimakkaasti vasta 2010-luvulla. Vuonna 2005 osuus oli 2,5 %, viisi vuotta myöhemmin 3,2 % ja 2015 jo yli 5 %. Vuoden 2020 osuus on ollut reilut 9 %, tarkka tilasto puuttuu toistaiseksi.

Tämän luvun vanhemmat tilastotiedot on saatu Tilastokeskukselta, uudemmat opetushallituksen Vipunen.fi-palvelusta.

Vuonna 2018 peruskoulun katsomusainevalinnat oli tehty seuraavasti luokkien 1-9 osalta.

• Kaikkiaan oppilaita luokilla 1-9 oli 550482.
• Evankelis-luterilaista uskontoa opiskeli 479337 oppilasta (n. 87,1 % ).
• Elämänkatsomustietoa opiskeli 42357 oppilasta (n. 7,7 %).
• Muita uskontoja opiskeli 24831 oppilasta (n. 4,5 %).
• Lisäksi oli katsomusaineiden kouluopetukseen osallistumattomia.

Elämänkatsomustieto on siis Suomen toiseksi suosituin katsomusaine.

Elämänkatsomustiedon oppilaiden määrä Suomen peruskouluissa vuosina 2010-2018 luokille 1-9; kymppiluokkien tietoja ei ole saatavilla.

Luokat 1-6:

• 2010: 11 109 oppilasta, 3,2 %
• 2012: 14 304 oppilasta, 4,1 %
• 2014: 18 597 oppilasta, 5,2 %
• 2016: 24 129 oppilasta, 6,6 %
• 2018: 31 524 oppilasta, 8,5 %

Luokat 7-9:

• 2010: 6 033 oppilasta, 3,2 %
• 2012: 6 537 oppilasta, 3,7 %
• 2014: 7 170 oppilasta, 4,1 %
• 2016: 8 763 oppilasta, 5,0 %
• 2018: 10 833 oppilasta, 6,0 %

Alla olevassa taulukossa esitetään elämänkatsomustiedon oppilasmäärät koko peruskoululle (Lk. 1-10), sekä alakoululle (Lk. 1-6) sekä yläkoululle (Lk. 7-10). Suluissa olevat luvut kertovat kaikkien oppilaiden lukumäärän kyseisillä luokilla. Oppilaiden lukumäärät on saatu tilastokeskuksen tilastoista.

Elämänkatsomustiedon oppilaiden määrä Suomen peruskouluissa vuosina 2003-2008.

Vuosi 2008	Lk. 1-10	15543 (547933)	Lk. 1-6	9486 (351095)	Lk. 7-10	6057 (196838)
Vuosi 2007	Lk. 1-10	15006 (557763)	Lk. 1-6	9045 (357403)	Lk. 7-10	5961 (200361)
Vuosi 2006	Lk. 1-10	14793 (565948)	Lk. 1-6	8985 (364902)	Lk. 7-10	5808 (201046)
Vuosi 2005	Lk. 1-10	14397 (574105)	Lk. 1-6	8473 (372128)	Lk. 7-10	5924 (201977)
Vuosi 2004	Lk. 1-10	14221 (580813)	Lk. 1-6	8456 (381785)	Lk. 7-10	5765 (199028)
Vuosi 2003	Lk. 1-10	14056 (584980)	Lk. 1-6	8371 (387934)	Lk. 7-10	5685 (197046)

Peruskoulun osalta oppilasmäärät ovat kasvaneet jatkuvasti vuodesta 2003. Todennäköisesti oppilasmäärät ovat kasvaneet koko elämänkatsomustiedon historian ajan, mutta tätä vanhempia tietoja ei löytynyt tilastokeskukselta. Vaikuttaa myös siltä, että ET:n oppilasmäärät tulevat jatkossakin kasvamaan, koska opetukseen oikeutettujen määrä kasvaa vuosi vuodelta kastettujen osuuden pienentyessä. Prosentuaalisina osuuksina kaikista peruskoulun oppilaista ET:n oppilasmäärät ovat kasvaneet seuraavasti:

2008: 15543 oppilasta (osuus kaikista oppilaista 2.83%)
2007: 15006 (2.69%)
2006: 14793 (2.61%)
2005: 14397 (2.51%)
2004: 14221 (2.45%)
2003: 14056 (2.40%)

Kolmen prosenttiyksikön raja rikkoutunee joko vuonna 2009 tai 2010.

Elämänkatsomustiedon oppilasmäärät vaihtelevat huomattavasti maantieteellisesti. Helsingissä elämänkatsomustietoa opiskelee noin. 11% kaikista oppilaista ja Helsingistä löytyy myös kouluja, joissa jopa neljännes oppilaista opiskelee elämänkatsomustietoa. Suomessa on kuitenkin alueita, joissa ei ole lainkaan elämänkatsomustieton opetusta!

Oppilasmäärien alueellinen jakautuminen

Elämänkatsomustietoa opiskeltiin vuonna 2008 eri maakunnissa seuraavasti (jaottelu perustuu tilastokeskuksen käyttämään aluejakoon, samoin maakuntien järjestys):

• Uusimaa: 9332 (6.6% kaikista maakunnan oppilaista)
• Varsinais-Suomi: 1234 (2.7%)
• Satakunta: 63 (0.28%)
• Kanta-Häme: 256 (1.4%)
• Pirkanmaa: 1264 (2.7%)
• Päijät-Häme: 346 (1.7%)
• Kymenlaakso: 241 (1.3%)
• Etelä-Karjala: 125 (0.97%)
• Etelä-Savo: 157 (1.0%)
• Pohjois-Savo: 271 (1.1%)
• Pohjois-Karjala: 329 (2.0%)
• Keski-Suomi: 502 (1.8%)
• Etelä-Pohjanmaa: 10 (0.05%)
• Pohjanmaa: 187 (1.0%)
• Keski-Pohjanmaa: 18 (0.2%)
• Pohjois-Pohjanmaa: 479 (1.0%)
• Kainuu: 76 (0.9%)
• Lappi: 263 (1.4%)
• Itä-Uusimaa: 390 (3.4%)
• Ahvenanmaa: 0 (0.0%)

Elämänkatsomustietoa opiskellaan eniten Uudellamaalla (6.6%), Varsinais-Suomessa (2.7%), Pirkanmaalla (2.7%) sekä Itä-Uudellamaalla (3.4%). Elämänkatsomustietoa ei opiskella lainkaan Ahvenanmaalla (0.0%). Erittäin vähän elämänkatsomustietoa opiskellaan Kainuussa (0.9%), Keski-Pohjanmaalla (0.2%), Etelä-Pohjanmaalla (0.05%), Etelä-Karjalassa (0.97%) ja Satakunnassa (0.28%).

Elämänkatsomustiedon oppilasmäärien suuri vaihtelu maakunnittain voi kertoa epätasa-arvoisesta tilanteesta opetusjärjestelyjen suhteen: Sijoittaako opetuksen järjestäjä uskontokuntiin kuulumattomat oletusarvoisesti elämänkatsomustiedon opetukseen? Tiedotetaanko ET:n opetusmahdollisuuksista lainkaan vanhemmille? Onko opetus keskitetty vain kasvukeskuksiin (jolloin ET:n opetuksen saaminen menee liian hankalaksi kuljetusten yms. seurauksena)? Löytyykö kaikkialle Suomeen päteviä ET:n opettajia?

Lääninhallitusten sekä opetushallituksen olisi ehkä tarpeen kartoittaa oman vastuualueensa tilanne elämänkatsomustiedon opetusjärjestelyiden suhteen. Näin voitaisiin varmistua siitä, että ET:n vähäiset oppilasmäärät osassa Suomea johtuvat todellakin siitä, että vanhemmat ovat ilmoittaneet lapsensa enemmistön uskonnon opetukseen, eikä huonosta tiedottamisesta, huonosti laadituista kouluunilmoittautumislomakkeista, opetusjärjestelyistä ja asenteista.

Lopuksi

Elämänkatsomustiedon oppilasmäärät ovat hitaassa, mutta varmassa kasvussa huolimatta siitä, että vain uskontokuntiin kuulumattomat, sekä vähemmistöuskontoihin kuuluvat mikäli heidän omaa uskontoaan ei opeteta, ovat oikeutettua elämänkatsomustiedon opetukseen. Mikäli elämänkatsomustiedon opetukseen oikeutettujen määrä myös kasvaisi (esimerkiksi tekemällä elämänkatsomustieto vapaasti valittavaksi myös uskontokuntiin kuuluville), tulisi oppilasmäärät kasvamaan nopeammin, ehkä jopa kymmeniin prosentteihin koko peruskoulun oppilasmäärästä.

Tilastojen valossa vaikuttaa valitettavasti siltä, että kaikki kunnat eivät huomioi uskontokuntiin kuulumattomien oikeuksia riittävästi. Vanhempien on myös tarpeen ottaa oma-aloitteisesti selvää eri katsomusaineiden opetussisällöistä ja, tarvittaessa, vaatia kouluja järjestämään laadukasta ET:n opetusta.

Timo T. Poranen

Virkkunen ehdottaa kaikille koululaisille uskontotietoa

Helsingin Sanomat uutisoi verkkolehdessään 12.7.2009, että opetusministeri Henna Virkkunen ehdottaa kouluihin kaikille yhteistä uskontotietoa. On totta, että kaikille koululaisille yhteinen katsomusaine voisi poistaa osan nykyisistä katsomusaineiden opetukseen liittyvistä ongelmista (katso et-opetus.fi:n blogia: Katsomusaineiden opetusta on uudistettava), mutta se voi luoda myös uusia ongelmia.

Ehdotus kaikille yhteisestä katsomusaineesta ei ole uusi. Esimerkiksi vuonna 2002 kansanedustaja Irina Krohn teki lakialoitteen uskonnon opetuksen muuttamisesta uskontotiedoksi. Aloite sai sekä myönteistä että kielteistä palautetta. Kritiikkiä esitti esimerkiksi Vapaa-ajattelijain liiton entinen puheenjohtaja, Erkki Hartikainen artikkelissan Irina Krohn vaatii kaikille pakollista uskonnonopetusta (Vapaa Ajattelija 2002/2). Hartikainen esitti, että kun Ruotsissa siirryttiin uskontotiedon opetukseen, siirryttiinkin käytännössä kaikille pakolliseen evankelis-luterilaisen uskonnon opetukseen.

Järjen ääni -lehdessä (2002/1, s.4-5), Pitäisikö katsomusoppiaineiden valinta olla vapaata? Juha Kukkonen esitti uhkakuvan siitä, että (evankelis-luterilainen) kirkko pyrkisi vaikuttamaan oppiaineen sisältöön omien ideologisten tavoitteidensa pohjalta:

Pääsyy tähän on se, että jos kirkon jäsenet saavat opiskella elämänkatsomustietoa, on varmaa, että kirkko ei jää sivusta seuraamaan, millaista opetusta aineessa annetaan kirkon jäsenille. Siten kirkko pyrkisi vaikuttamaan oppiaineen sisältöön (tosiasiassa kirkko on jo nyt vaikuttanut siihen).

Mahdollisen uskontotieto-oppiaineen ongelmat kiteytyvätkin siihen, mitä oppiaineen sisällöksi tulisi 2000-luvun monikulttuurisessa Suomessa.

Virkkusen ehdotus on jo saanut huomiota lehdissä ja muutama yhdistys on jo esittänyt omat kannanottonsa.

Suomen uskonnonopettajien liitto vastustaa yhteistä katsomusainetta (Suomen uskonnonopettajien liitto ei innostu Virkkusen ehdotuksesta, Yle verkkouutiset, 12.7.2009).

Suomen uskonnonopettajain liiton puheenjohtajan Hannu Koskisen mukaan opettajat pitävät hyvin vahvasti kiinni nykyisestä mallista, joka on syntynyt pitkien neuvottelujen tuloksena. Hänen mukaansa on tärkeää, että jokaisella oppilaalla on oikeus oman uskontonsa opetukseen.

Hannu Koskisen kannannotto on ymmärrettävä, mikäli ”oman uskonnon opetus” tulkitaan ihmisen perusoikeudeksi. Ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys, onko koululaitoksen velvollisuus opettaa eri uskontoja, ainakaan nykyisessä laajuudessa (vähintään 1h/viikko koko peruskoulun ajan). Uskonnon opetus voisi olla myös kotien tehtävä, ei yhteiskunnan. Mikäli oman uskonnon opetuksen saaminen on koululaisen perusoikeus, herää kysymys, pitäisikö jonkin poliittisen suuntauksen (”tunnustuksellisena” ja siinä laajuudessa, kuin nykyään opetetaan omaa uskontoa), tai ei-uskonnollisen uskomuksen (esim. homeopatia, astrologia) oppien opettaminen kuulua koulun tehtäviin?

Koskisen mukaan nykyinen uskonnon opetus sisältää edelleenkin hieman tunnustuksellista (ei tieto-pohjaista, uskonnon oppien mukaista) opetusta.

Koskinen muistuttaa, että uskonnonopetus on jo nykyisin suurimmaksi osaksi hyvin yleistä uskontotiedettä. Oppilaat tutustuvat laajasti eri uskontoihin ja niiden historiaan. Varsinaista tunnustuksellista opetusta on melko vähän.

Oman uskonnon opetuksen lopettamisen vastustamiselle on siis olemassa myös ideologisia perusteita. Onhan koulussa annettava uskonnon opetus yksi tapa ylläpitää kirkon suurta jäsenmäärää, tai ainakin hidastaa sen vähenemistä. Mikäli kouluopetuksen lähtökohtana on tarjota lapsen ikään sopivaa, mahdollisimman objektiivista tietoa ympäröivästä luonnosta ja kulttuurista, ei minkään oppiaineen, uskonnonkaan, opetus saisi sisältää tunnustuksellisia osia.

Suomen lukiolaisten liitto on esittänyt kannattavansa uskontotietoa. Kannanotossa kerrotaan mm. seuraavaa:

Uskontotieteellisessä ja kulttuurien eroja käsittelevässä opetuksessa pitäisi Suomen Lukiolaisten Liiton mielestä käsitellä uskontojen merkitystä ihmisille, erilaisten kulttuurien ja uskontojen syntyä ja niiden vaikutusta sekä historiaan että nykypäivään. Opetukseen pitäisi integroida myös erilaisten moraalikäsitysten ja eettisten kysymysten käsittelyä.

Vaikka kristillisillä arvoilla on suuri merkitys yhteiskunnassamme, ne eivät saisi kuitenkaan estää nuoria saamasta kokonaiskäsitystä maailman uskonnoista ja kulttuureista. Uskontotieteellinen ja kulttuurien eroja käsittelevä opetus lisää kulttuurien välistä ymmärrystä ja tasa-arvoa kansainvälisessä maassamme.

Suomen lukiolaisten liiton kannanotossa korostetaan uskontojen kulttuurillisen vaikutuksen, ja uskontojen syntyjen ymmärtämisen tärkeyttä yleissivistävässä opetuksessa. Heidän mukaansa myös kulttuurien eroja käsittelevä opetus lisäisi eri kulttuurien välistä ymmärrystä ja tasa-arvoa Suomessa.

Lukiolaisten liiton lausunnossa vaadittiin myös erilaisten moraalikäsitysten opettamista ja eettisten kysymysten pohdintaa. Peruskoulun ja lukion nykyisistä oppiaineista elämänkatsomustieto käsittelee näitä selvästi laajimmin. Lisäksi elämänkatsomustiedon opetus on objektiivista, eikä se ole sitoutunut mihinkään yksittäiseen katsomukseen tai ideologiaan.

Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtaja, Jussi K. Niemelä korostaa Huvudstadsbladetin haastattelussa (HBL, verkkolehti, 13.7.2009) tunnustuksellisuudesta seuraavia ongelmia:

Jussi K. Niemelä, ordförande för Fritänkarnas förbund, är emot förslaget även om han tycker att det är en bra idé.

– Problemet är att det är så svårt att förverkliga så att undervisningen inte blir religiöst konfessionell. Man måste vara säker på att det är objektiv undervisning, säger han.

Niemelä håller med om att en reform krävs eftersom den nuvarande modellen blir så dyr för samhället.

– Livsåskådning kunde vara frivilligt för alla. Religionen kunde integreras med samhällslära eller historia där den egentligen hör hemma, föreslår han.

Niemelä ottaa esille myös katsomusaineiden valinnaisuuden sekä uskonnon (tiedollisen, ei tunnustuksellisen) opetuksen integroimisen yhteiskuntaoppiin tai historiaan mahdollisina vaihtoehtoina katsomusaineiden opetusjärjestelyille.

Uutispäivä Demarin pääkirjoituksessa (15.7.2009) todetaan, että vakaumuksellinen uskonnon opetus pitäisi jäädä uskontokuntien omaksi tehtäväksi:

Helpointa olisi, että varsinainen vakaumuksellinen uskonnonopetus siirtyisi kirkon ja uskonokuntien tehtäväksi. Koulujen tehtäväksi jää siitä huolimatta edelleen suomalaisen kulttuuriperinnön ja yhteiskunnan arvopohjan opettaminen. Siinä yhteydessä uskonnon merkityksen sivuuttaminen ei liene mahdollista eikä viisastakaan, oltiin sitten mitä mieltä hyvänsä kaikkein korkeimman totuuden olemuksesta.

Mikäli Suomessa siirrytään kaikille yhteiseen uskontotiedon opetukseen, olisi tärkeää pitää opetettavien asioiden sisältö yleissivistävänä ja opetus objektiivisena. Mikäli uskontotieto saa oppisisältönsä suoraan evankelis-luterilaisen uskonnon nykyisistä opetussuunnitelmista, ei yhteinen katsomusaine ole kestävällä pohjalla.

Hieman hämmästystä herättää myös puhuminen pelkästään uskontotiedosta. Oppiaineen nimi voisi olla katsomusneutraali, eli esimerkiksi etiikka tai elämänkatsomustieto olisivat lähtökohdaltaan parempia nimiä. Maailmassahan on myös uskonnottomia katsomuksia. Tällöin ei olisi vaaraa juuttua yhden uskonnon esittelyyn, vaan opetussisältö tulisi katsomusneutraaliksi ja laajemmaksi.

Aiheesta on käyty vuoden sisällä jo kaksi TV-keskustelua, kuin ennakoiden Virkkusen ehdotusta:

• Toteutuuko uskonnonvapaus koulussa? YLE Teeman arkisto (pituus 20 minuuttia). Jussi K. Niemelä, Irina Krohn ja Hannu Koskinen keskustelevat Arno Kotron juontamassa Opettaja TV:ssä. 30.9.2008.
• Ykkösen aamu-tv, klo 9.35 Tarvitaanko uskonnonopetusta kouluissa? 4.4.2009. Paula Vasama (toiminnanjohtaja, Vapaa-ajattelijain liitto) ja Hannu Koskinen (puheenjohtaja, uskonnon opettajien liitto). Keskustelu alkaa noin 26 minuutin kohdalla ja loppuu noin 38 minuutin kohdalla (lähetys on jo poistettu YLE:n sivuilta).

Katsomusaineiden opetus tulee varmasti olemaan puheenaihe vielä pitkään, todennäköisesti myös mahdollisen uudistuksen jälkeenkin. Esimerkiksi filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajien liitto, FETO ry, ei ole vielä ilmaissut virallista kantaansa. Elämänkatsomustiedon opetuksen jatkumisen kannalta paras vaihtoehto olisi varmaankin katsomusaineiden valinnan tekeminen täysin vapaaksi, tai sitten elämänkatsomustiedon ottaminen lähtökohdaksi yhteisen oppiaineen opetussisältöjen ja tavoitteiden määrittelyssä.

Terveisin: et-opetus.fi -työryhmä

Katsomusaineiden opetusta on uudistettava

Taustaa

Keväällä 2009 opetusministeri Henna Virkkunen asetti työryhmän valmistelemaan perusopetuksen uutta tuntijakoa. Työryhmän toimikausi päättyy 1.5.2010, jolloin valmiina pitäisi olla ehdotus uudeksi tuntijaoksi sekä määriteltynä opetuksen tavoitteet. Työryhmän puheenjohtajana toimii opetushallituksen pääjohtaja, Timo Lankinen.

Työryhmä joutuu varmasti ottamaan kantaa myös katsomusaineiden opetukseen. Katsomusaineiden opetus alkaa peruskoulussa jo ensimmäiseltä luokalta (esiopetuksessa on myös mahdollista osallistua elämänkatsomustietokasvatukseen), ja sitä on koko peruskoulun ajan vähintään tunti viikossa. Nykyisen lainsäädännön mukaan uskontokuntiin kuulumattomille opetetaan elämänkatsomustietoa, mutta vanhemmat voivat halutessaan ilmoittaa lapsensa myös enemmistön uskonnon opetukseen. Enemmistön uskonnon opetuksella tarkoitetaan käytännössä aina evankelis-luterilaisen uskonnon opetusta (Suomessa ei ole vielä sellaista kuntaa, jossa enemmistö oppilaista olisi jonkin muun uskontokunnan, kuin evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä). Elämänkatsomustietoa opiskelee tällä hetkellä noin 3% kaikista Suomen koululaisista. Määrä on hämmästyttävän pieni, sillä uskontokuntiin kuulumattomia koululaisia on noin 10-15% kaikista oppilaista.

Evankelis-luterilaiseen tai ortodoksiseen kirkkoon kuuluvat oppilaat joutuvat aina opiskelemaan uskontoa, he eivät saa opiskella elämänkatsomustietoa. Vähemmistöuskontoihin kuuluvat oppilaat saavat joko oman uskontonsa, evankelis-luterilaisen uskonnon tai elämänkatsomustiedon opetusta.

Katsomusaineiden opetuksen laadussa ja oppisisällöissä, opetuksen alkamisajankohdassa, sekä käytännön toteutuksessa on selkeitä ongelmakohtia, joihin toivottavasti opetushallituksen työryhmä löytää parannuksia.

Nykyisen tilanteen ongelmia

Oppilaiden jako jo ensimmäiseltä luokalta alkaen eri ryhmiin heidän (vanhempiensa) katsomuksen perusteella on eriarvoistavaa ja Suomen valtauskontoon kuulumattomien syrjintää. Erityisesti tämä on ongelma kouluissa, joissa on vain muutamia elämänkatsomustiedon tai vähemmistöuskontojen oppilaita. Pahin tilanne on silloin, kun koulussa on esimerkiksi vain yksi ET:n tai vähemmistöuskontojen oppilas ensimmäisellä luokalla. Oppilaan ihmetys ja harmi on suuri, kun hän joutuu erilleen muusta luokasta evankelis-luterilaisen uskonnon oppituntien ajaksi. Tätä ongelmaa ei onneksi enää esiinny suuremmissa kaupungeissa, eli siellä ET:n oppilasmäärät ovat jo riittävän suuret siihen, että joka luokalta löytyy useita ET:n opiskelijoita.
Helsingissä on ET:n oppilaita jo noin 11% kaikista oppilaista (katso: Suomen Kuvalehti: Elämänkatsomustiedon opetus kunnissa rempallaan).

Ongelmia aiheuttavat myös uskonnonharjoittamista sisältävät aamunavaukset ja juhlat, jolloin osa oppilaista voi olla osallistumatta kyseiseen tapahtumaan. Usein elämänkatsomustiedon sekä vähemmistöuskontojen oppilaat eivät osallistu esimerkiksi seurakunnan pitämiin uskonnollisiin aamunavauksiin, vaan heille järjestetään muuta ohjattua ohjelmaan tapahtuman ajaksi. Koulujen ei ole pakko järjestää uskonnollisia tilaisuuksia (laki ei myöskään kiellä niitä), ja isommissa kaupungeissa monet koulut ovatkin jo ottaneet linja, että aamunavaukset ja juhlat ovat yleiseettisiä.

Perusopetuslain mukaan vähemmistöuskontoa on opetettava, jos kolmen lapsen vanhemmat pyytävät kyseisen uskonnon opettamista. Tämä lain seurauksena Suomessa opetetaankin noin kymmentä eri uskontoa. Tietysti suurin opetettavien uskontojen kirjo on pääkaupunkiseudulla. Useiden eri katsomusaineiden opetus aiheuttaa runsaasti haasteita koulujen opettajille sekä kuntien taloudelle. Lisäksi pätevän opettajan löytäminen ei aina ole helppoa.

Kaikki kunnat eivät myöskään noudata perusopetuslakia, ja jättävät uskontokuntiin kuulumattomat sijoittamatta elämänkatsomustiedon opetukseen. Elämänkatsomustieto on ollut ensisijainen katsomusaine uskontokuntiin kuulumattomille jo vuodesta 2003, tätä ennen piti lain mukaan anoa vapautusta uskonnon opetuksesta. Tämä voikin selittää hieman ET:n oppilaiden vähäistä määrää, mutta ei kokonaan. Elämänkatsomustiedosta on myös huonosti tietoa saatavilla, ja kunnat eivät aina kerro riittävästi elämänkatsomustiedon oppisisällöistä koululaisten vanhemmille ensimmäiselle luokalle tulijoiden ”Tervetuloa kouluun” oppaissa.

Myös uskonnon opetussisällöt ovat ongelmallisia. Ongelmallisuus koskee sekä opettajia, että sellaisia lapsia, jotka olettavat kouluopetuksen antavan objektiivista tietoa eri asioista ja ilmiöistä. Evankelis-luterilaisen uskonnon opetus muuttuu kunnolla tietoperustaiseksi vasta yläluokilla, ja alaluokilla opetus sisältää runsaasti pelkkiä uskomuksia. Nämä uskomukset ovat ristiriidassa koulun muihin oppiaineisiin nähden. Esimerkiksi kirjassa Suuri Kertomus (Riitta Nisonen, Markku Pyysiäinen ja Markku Töllinen, WSOY 2005) kerrotaan ensimmäisen luokan oppilaille jo alkusivuilla, että: ”Jumala on luonut maailman ja pitää siitä huolta. Jumala on luonut ihmiset ja rakastaa meitä”. Vastaavia perustelemattomia väitteitä on uskonnon ala-asteen oppikirjoissa lukuisia. Se, esitetäänkö tällaiset väitteet tosiasioina vai uskontokunnan uskomuksina, jää opettajan vastuulle. Opettajien ammattiliiton eettisissä ohjeissa mainittu pyrkimys totuudellisuuteen opetuksessa jää toteutumatta uskonnon opetuksen osalta.

Mahdollisia ratkaisuja

Ratkaisuja katsomusaineiden opetuksen ongelmiin on useita. Katsomusaineiden opetus voitaisiin lopettaa kokonaan, jolloin tietoa uskonnoista opetettaisiin eri näkökulmista esimerkiksi historian, yhteiskuntaopin tai maantiedon tunneilla. Etiikan opetus integroituisi osittain esimerkiksi äidinkieleen, jossa nykyäänkin käsitellään paljon opettavaisia satuja. Uskonnolliset yhteisöt voisivat myös vapaasti opettaa omia jäseniään kouluajan ulkopuolella.

Katsomusaineiden opetus olisi myös mahdollista aloittaa vasta yläasteella, ja aineen valinnan voisi tehdä vapaaksi oppilaan kulttuuritaustasta riippumatta. Näin uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluva oppilas voisi halutessaan valita elämänkatsomustiedon, ja taas uskontokuntiin kuulumaton jonkin häntä kiinnostavan uskonnon.

Myös kaikille sopiva yhteinen oppiaine, esimerkiksi etiikka, filosofia, tai uskontotieto voisivat olla mahdollisia. Suomessa on kuitenkin jo olemassa kaikille sopiva katsomusaine, elämänkatsomustieto. et-opetus.fi:n etusivulla kuvataan elämänkatsomustietoa seuraavasti:

Elämänkatsomustieto (esiopetuksessa elämänkatsomustietokasvatus) on perustaltaan monitieteinen peruskoulun ja lukion katsomusaine, jossa opetuksen lähtökohtana on lapsen oma elämismaailma. Elämänkatsomustieto ei pohjaudu mihinkään yhteiskunnalliseen instituutioon tai katsomukseen, vaan siihen kuuluu aineksia filosofiasta, yhteiskunta-, uskonto- ja kulttuuritieteistä.

Kasvatuksellisten periaatteidensa ja opetussuunnitelmansa perusteella elämänkatsomustieto sopii kaikille lapsille, myös uskontokuntiin kuuluville.

Terveisin: et-opetus.fi -työryhmä

Elämänkatsomustieto blogeissa

Päätimme aloittaa elämänkatsomustieto-blogin tutustumalla siihen, mitä ET:stä sanotaan muissa blogeista.

Emme löytäneet kovinkaan montaa blogia, joissa olisi keskusteltu elämänkatsomustiedosta. Useimmat esitetyt mielipiteet keskittyivät uskonnon opetuksen poistamiseen sekä katsomusaineiden opetuksessa kohdattuihin ongelmiin.

Turkulainen, perusuomalaisten kaupunginvaltuutettu Maria Lohela, kirjoittaa blogissaan (18.2.2008) uskokoon ken tahtoo peruskoulun katsomusaineiden opetuksesta seuraavasti:

Muslimien huoli laadukkaan uskonnonopetuksen puutteesta Suomen kouluissa ratkaistaisiin luopumalla kaikkien uskontojen opetuksesta peruskouluissa. Minkä tahansa uskonnon opettaminen korvattaisiin kaikille yhteisellä ja yhtäläisellä elämänkatsomustiedon opetuksella, josta ei kukaan minkään uskonnon tai uskomuksen verukkeella voisi venkoilla itseään irti. Oman uskonnon harjoittaminen ja opiskelu siirrettäisiin tehtäväksi omalla koulupäivän ulkopuolisella ajalla ja omalla rahalla. Esimerkiksi evankelis-luterilainen kirkko voisi käyttää verorahojaan siihen, että järjestää kyseistä uskoa tunnustaville (l. kirkkoon kuuluville) lapsille vapaaehtoista uskonnon opetusta koulupäivän ulkopuolisena aikana iltaisin tai vaikkapa viikonloppuisin. Vanhemmat voivat päättää haluavatko lapsensa osallistuvan kyseiseen opetukseen vai eivät. Toki lapsenkin mielipidettä olisi suotavaa kysyä ja myös kunnioittaa.

Maria Lohela on itse osallistunut kouluaikanaan uskonnon opetukseen, mutta hän on tutustunut opetussuunnitelmiin ET:n osalta, ja toteaa:

Olen itse osallistunut peruskoulun opetussuunnitelman mukaiseen uskonnonopetukseen, joten minulla ei ole kokemusta siitä millaista sisältöä elämänkatsomustieto tarjoaa. Sen mukaan mitä Opetushallituksen perusopetuksen opetussuunnitelma sen sisällöstä kertoo pitäisin sitä lähtökohdiltaan tasa-arvoisena ja objektiivisena tapana koota yhteen demokratian ja yksilönvapauden ja -vastuun perusteet, joiden pitäisi olla länsimaisen ajattelun periaatteita uskonnosta riippumatta.

Elämänkatsomustietoon sisältyy myös taikasana suvaitsevaisuus, minkä luulisi pienenä herkkupalana ilahduttavan monia.

Apinoiden planeetta -blogissa Migreeni ja uskonnon opetusta (16.11.206) kerrotaan haasteista yrittäessään työstää (lehti?)juttua uskonnon opetuksesta Itä-Hämeen kouluissa. Kirjoittaja kertoo yllättyneensä siitä, kuinka vähän elämänkatsomustiedon opetusta on alueen kouluissa. Hän ei kuitenkaan kerro täsmällisiä lukumääriä ET:n opiskelijoista.

Kansanedustaja Jyrki J. Kasvi käsitteli blogissaan Hengellistä ateismia Kauhajoen tapahtumia, ja pääministeri Matti Vanhasen puhetta Jyväskylän Lyseon 150-vuotisjuhlassa. Jyrki J. Kasvi kommentoi Vanhasen puheessa mainittua hengellistä sivistystä seuraavasti:

Toivottavasti pääministeri tarkoitti lausunnollaan sitä, että hänen mielestään tulevien väkivallantekojen ehkäisemiseksi koulujen opetusohjelmiin tarvitaan lisää uskonnon ja elämänkatsomustiedon tunteja.

City-lehden blogissa Erosin juuri kirkosta nimimerkki MM82 kertoo tutustuneensa kirkkoon kuulumattoman miehensä kouluhistoriaan (=elämänkatsomustieto), ja tulleensa entistäkin varmemmaksi siitä, ettei halua tulevien lastensa osallistuvan uskonnon opetukseen. Kirjoittaja ihmettelee, miten jotkut ihmiset voivat vain uskoa.

Paholaisen asianajaja, joka kuvaa itseään seuraavasti: skeptikko, ateisti, tieteestä kiinnostunut, paikoitellen syviä pohtinut henkilö, mainitsee blogissaan Tietoa elämänkatsomustiedosta vain lyhyesti et-opetus.fi-sivuston julkaisusta.

Susanna Iivonen-Pekesen kommentoi omaa blogitekstiään ulkomaalaiset Suomessa ja muuta merkillistä että uskonnon opetuksen voisi kouluista lopettaa:

Olen samaa mieltä kuin Helsingin yliopiston Sylvia Akar, että koulujen uskonnonopetuksen voisi lopettaa kokonaan. Uskonnolliset yhteisöt voisivat sen hoitaa itse. Nyt on koulussa kummajainen, jos on ns. uskonnoton. Ihan älytöntä.

Nimblog-blogissa Happy War (Xmas is Over) keskustellaan erilaisista joulunviettotavoista. Kirjoittajan näkemyksen mukaan uskonnon opetuksesta pitäisi poistaa loputkin tunnustuksellisuuteen viittaavat elementit, ja siirtää uskonnon opetus kouluajan ulkopuolella uskonnollisten yhdyskuntien järjestettäväksi. Näin kaikki halukkaat voisivat osallistua uskonnon opetukseen koulun jälkeen.

Mamilda hämmästelee blogissaan Et kai virsiä meillä laulata sitä, kun hän pitää aamunavausta, ja oppilaat saapuvatkin sinne virsikirjat kädessä:

Itse vähän hämmästyin, että tässä koulussa taitaa yleensä olla aamunavaukset uskonnollisia. Pitämäni oli siis poikkeustapaus, kun virsikirjoja ei tarvittu.

Kirjoittajan lapsen omassa päiväkodissa uskonnollisuus on karsittu minimiin, ja hän toivoo sen jatkuvan myös peruskoulussa. Matilda täydentää myös blogiaan toteamalla, että samaa aihetta käsitellään myös muualla:

Edit: Vähän samasta aiheesta näyttää olevan keskustelua muuallakin. Aamulehti uutisoi ”Rikotaanko uskonnonvapautta”, tätä artikkeli kommentoidaan aikakaudenydin-blogissa ja blogista löytyy myös linkki ”Kieltäkää kirkon Aamunavaukset kouluissa”-adressiin.

Marja-Liisa Walleniuksen blogissa Elämää uskonnon varjossa pohditaan sitä, kuinka hankalaa on vielä nykypäivänä elää Suomessa uskonnottomana. Kirjoittaja ihmettelee myös sitä, kuinka vaikeaa uskonnottoman lapsen oli olla päiväkodissa:

Päiväkoti ja koulu ovat sitten olleet luku sinänsä. Aina oli niin kauhean vaikeaa, kun lapsilleni piti järjestää jotain muuta tekemistä, muut menivät kirkkoon tai osallistuivat johonkin muuhun uskovaisten rituaaliin. Monia kertoja jouduin perustelemaan kantaani, miksi lapseni eivät saa osallistua näihin kirkollisiin tilaisuuksiin. Minä puolestani en ymmärtänyt silloin, enkä ymmärrä vieläkään, miksi minun ja perheeni vakaumus kyseenalaistettiin kerran toisensa jälkeen. Miten ylipäätään kunnan järjestämään päivähoitoon liittyy uskonto ja sen pakkotuputtaminen. Mielestäni kouluissakin voitaisiin uskonnonopetus korvata kaikilla oppilailla elämänkatsomustiedolla.

Toivomme tarkkaavaisten lukijoiden kertovan lisää löytämistään ET:tä käsittelevistä blogeista omissa kommenteissaan!

Terveisin: et-opetus.fi-työryhmä